Kerro, kerro kansalainen

Paula Sankelo on yhden lapsen äiti ja asuu perheineen viihtyisässä Itä-Helsingin lähiössä.

Paula Sankelo on yhden lapsen äiti ja asuu perheineen viihtyisässä Itä-Helsingin lähiössä.

Työ- ja elinkeinoministeriö on laatinut kansalaisille verkkokyselyn siitä, kuinka Suomi saataisiin rukattua vähähiiliseksi. Tai näin ainakin voisi kyselyn otsikosta päätellä: “Millä toimilla Suomi vähähiiliseksi vuonna 2050?”

Mikäli kyselyn avaa, huomaa kuitenkin pian, että otsikko on jossain määrin harhaanjohtava. Useassa kohdassa tiedustellaan ennen kaikkea sitä, mitä toimia vastaaja voisi harkita omien päästöjensä vähentämiseksi.

Liikenteen päästöjen yhteydessä ei kysytä kaavoituksesta vaan siitä, olisiko vastaaja halukas vähentämään oman autonsa käyttöä. Ruoantuotannon päästöjen yhteydessä ei kysellä maatalouden tuista vaan tiedustellaan, voisiko vastaaja itse kuvitella syövänsä kasvispainotteisemmin.

Asenteiden kartoitus voi olla mielenkiintoista sinänsä. Jos kuitenkin minulta kansalaisena tiedustellaan, kuinka Suomen tulisi pyrkiä vähähiilisyyteen, minua ei tulisi heti kättelyssä asemoida kuluttajan rooliin. Etenkään en tahdo olla se sankarikuluttaja, joka vastaa, että totta kai aikoo säätää omia elintapojaan vielä paremmiksi. Haluan antaa ääneni johdonmukaisesti sellaiselle vaihtoehdolle, että päästöjä tulee vähentää lakien, verojen ja kaavoituksen avulla, ei minun hyveellisten ponnistusteni turvin.

* * *

Suurimman yllätyksen tarjoaa kuitenkin jo kyselyn ensimmäinen kohta. Johdannoksi kerrotaan, että Suomi ja EU ovat linjanneet tavoitteekseen vähentää kasvihuonepäästöjä 80–95% vuoteen 2050 mennessä. Sen jälkeen tiedustellaan, kuinka nopeaa tahtia Suomen tulisi päästöjään vähentää.

Eräs vastausvaihtoehdoista kuuluu:

“Uskon, että arviot ilmastonmuutoksen nopeudesta ja riskeistä ovat ylimitoitettuja. Tarvittaessa ihmiset sopeutuvat myös suuriin muutoksiin, eikä päästöjen vähentäminen ole välttämätöntä.”

Kun kartoitetaan kansalaisten suosimia toimia vähähiiliseen yhteiskuntaan pääsemiseksi, yhdeksi vaihtoehdoksi tarjotaankin sitä, ettei päästöjä itse asiassa täydy vähentää ollenkaan.

Miksi näin toimitaan?

Toki kansalaisten joukossa on niitäkin, jotka eivät pidä ilmaston lämpenemistä uhkana. Täytyy kuitenkin kysyä, minkä vuoksi ministeriö antaa tiekarttakyselyn vastaajille heti alkuun vaihtoehdoksi kiistää tiedeyhteisön vahva konsensus. “Tasapuolisuuden” nimissäkö?

Virhe ei ole ainoastaan periaatteellinen: outo alkuasetelma vääristää pakostakin kyselyn tiedonkeruutarkoitusta. Mikäli tahdotaan selvittää, millä keinoilla kansalaisten mielestä parhaiten päästäisiin tiettyyn tavoitteeseen, ei kannata eksplisiittisesti kutsua vastaamaan ryhmää, joka ei tätä tavoitetta kannata. Tämän ryhmän jäsenten ei voida olettaa vastaavan muihinkaan kysymyksiin siltä pohjalta, mitkä keinot he näkisivät parhaiksi annetun tavoitteen saavuttamiseen. He vastaavat luonnollisesti sen mukaan, mitkä keinot parhaiten estäisivät tavoitteen toteutumisen.

Jotta denialistien ääni pääsisi paremmin kuuluviin, useassa kysymyksessä onkin annettu “ei tehdä yhtään mitään” -vastausvaihtoehto. Niinpä kysely, jonka ääneenlausuttuna tarkoituksena on selvittää kansalaisten eniten kannattamia päästövähennystoimia, lähestyykin silkkaa mielipidetiedustelua siitä, kannattavatko kaikki kansanosat päästöjen sääntelyä lainkaan.

Tällaisia gallupeja ei tarvittaisi enää edes iltalehdissä, saati sitten päästövähennysten tiekartan laadinnassa.

* * *

Suomen ja EU:n päästövähennystavoitteiden on syytä perustua ilmastotieteen mukaisiin suosituksiin. Näiden suositusten vahvuutta ei muuta se, etteivät kaikki kansalaiset niihin “usko”. Päästövähennysten tiekartan tulee tukeutua asialliseen tutkimustietoon; ministeriön ei ole tarpeen eikä suotavaa järjestää netissä huutoäänestystä ilmastonmuutoksen riskien todellisuudesta. Menettely on epä-älyllinen.

Puolisoni on ilmastotutkija. Hän joutuu väistämättä keskusteluihin, joissa keskustelukumppani ilmoittaa, ettei “usko” ilmaston nopeaan lämpenemiseen. Paras vastapallo tähän ilmoitukseen on:

“Kyseessä ei ole uskon asia. Se voidaan mitata.”

Samat terveiset lähetän Työ- ja elinkeinoministeriölle.

PS: Kyselyyn kannattaa toki käydä vastaamassa kaikesta huolimatta. Loppuosassa on myös suoraviivaisia kysymyksiä eri energiantuotantomuotojen kannatettavuudesta. Vapaassa osiossa voi kertoa omia näkemyksiään energia- ja ilmastoasioista. Ja niitähän meillä vanhemmilla ja kansalaisilla riittää!

Kategoria(t): Blogi. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.