Aihearkisto: Blogi
Ilmastovaikuttaminen ja oma epätäydellisyys
Voiko mennä koululakkoon tai ilmastomarssille, vaikka ei itse onnistu elämään täysin ympäristöystävällisesti? Onko ookoo vaatia tehokkaampaa ilmastopolitiiikkaa, jos taskussa piippailee älyluuri ja on käynyt perheen kanssa etelänmatkalla? KYLLÄ. Muutkin kuin sataprosenttisesti ekologista elämäntapaa noudattavat voivat vaatia ilmastotoimia. Moni ilmastokriisistä huolestunut … Lue loppuun
Eräs perjantai Kölnin tuomiokirkolla
Tammikuu 2019. Suomessa odotetaan lumimyrskyä, kun aloitamme matkan kohti Englantia. Mietin mahtaako tuisku tukkia junaliikenteen, mutta pian Tukholman jäätyä taakse lumi katoaa kokonaan. Ajoittain räntäsade piiskaa paljasta maisemaa. Kööpenhaminassa hyhmäinen sade ei osaa päättää, tulisiko alas kiinteässä vai nestemäisessä olomuodossa. … Lue loppuun
Aikuisten oikeesti
Perjantaina 11. tammikuuta 2019 nuoret järjestivät ensimmäisen ilmastolakon Suomessa. Viesti päättäjille ja päätöksiin vaikuttaville oli selvä: älkää pelleilkö tulevaisuudellamme. Loppuvuodesta 2018 julkaistu hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n väliraportti sai Suomessakin ansaittua medianäkyvyyttä. Ilmaston lämpeneminen on ollut odotettua nopeampaa ja lämpenemisen seuraukset ennusteita … Lue loppuun
Näkökulmien merkityksestä
Lapsena suosikkikirjani oli Mauri Kunnaksen mainio Avaruuskirja. Sen kaunis vesivärikuvitus ja mielenkiintoisella tavalla esitetyt astronomiset tiedot sytyttivät tähtitieteeseen ja avaruuteen kiinnostuksen, joka on jatkunut läpi elämän. Kirja oli minulle hyvin erityinen, se oli toisenlainen kuin muut kuvakirjat joita minulle tuolloin … Lue loppuun
Esivanhempien itku tulevien sukupolvien puolesta
Extinction Rebellion -liikkeen aktivistit valtasivat Lontoon siltoja marraskuun 17. päivänä. Guardianin artikkelissa mielenosoittaja Tiana Jacout perusteli osallistumistaan siten, että jos emme tee mitään nyt, kohtaamme sukupuuton, joka on dinosauruksien aikaista sukupuuttoa suurempi. Jacout kertoi, että hän on päättänyt olla välittävä … Lue loppuun
Äidin mietteitä maailmanlaajuisena ilmastotoimintapäivänä
Syyskuun 8. päivä oli kansainvälinen Rise for Climate -toimintapäivä, jolloin ilmastokriisistä huolestuneet kansalaiset järjestivät erilaisia mobilisaatioita ja tapahtumia ympäri maailman ja vaativat fossiilisista polttoaineista luopumista. Ilmastovanhemmat olivat yhdessä 350 Suomen kanssa järjestäneet ilmastotoimintaviikonlopun Helsingin Vartiosaaressa juuri edellisenä viikonloppuna, joten voimavaramme … Lue loppuun
Metsä, suru ja suunnanmuutos
Ilmastovanhemmat ja 350 Suomi järjestivät 1.-2.9. Helsingin Vartiosaaressa tapaamisen ilmastotoiminnasta kiinnostuneille. Vaikka flunssakausi aiheuttikin muutamia äkillisiä peruuntumisia, tapahtumamme suosio yllätti meidät. Hellekesä, katovuosi, metsäpalot ja erilaiset sään ääri-ilmiöt ovat selkeästi lisänneet myös suomalaisten ilmastohuolta, ja tämä näkyy lisääntyneenä kiinnostuksena myös … Lue loppuun
Kesällä 2018 se alkoi
Suomen kesä 2018 on ollut ahdistava. Vielä tätä kirjoittaessani ei ole saatu helpotusta helteeseen, yhä viipyy ”käristyskupoli” Pohjois-Euroopan yllä ja meilläkin tuskaillaan trooppisia öitä. Luulenpa myös, että ahdistus ilmaston lämpenemisestä jää kireydeksi takaraivoon tai puristukseksi kurkkuun vielä silloinkin, kun helleputki … Lue loppuun
Lastensuojeluoperaatio Rakkaudesta lajiin
Se voimakas tunne kun vihdoin oivaltaa mikä oma elämäntehtävä on. Se vuosi oli 2016. Minä haluan maailman, jossa ilmastonmuutoksen ongelma ratkaistaan – ei viivyttelyä, ei tekosyitä. Haluan maailman, jossa me aikuiset viisastumme suojelemaan lastemme tulevaisuutta omilla valinnoillamme. Tänään. Löysin itseni … Lue loppuun
Suomalaisilta vahva mandaatti hiilineutraalille yhteiskunnalle ja energialle, iloitsee Energiateollisuuden Jukka Leskelä
Energiateollisuuden toimitusjohtaja Jukka Leskelä unelmoi hiilineutraalista, hyvinvointia tuottavasta energiasta. Hän on ilahtunut siitä, että tuoreissa kyselyissä liki 90 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että ilmastonmuutoksen suhteen pitää toimia ja rivakasti. Vuosi vuoden perään ilmastonmuutoksen torjuntaa pitää hyvin tärkeänä yhä suurempi … Lue loppuun