Äidin mietteitä maailmanlaajuisena ilmastotoimintapäivänä

Jaana Lahti on äidinkielenopettaja ja Ilmastovanhempien jäsen. Aikana ennen lapsia ja ammattia hän harrasti runoja ja kirjoittajapiirejä.

Syyskuun 8. päivä oli kansainvälinen Rise for Climate -toimintapäivä, jolloin ilmastokriisistä huolestuneet kansalaiset järjestivät erilaisia mobilisaatioita ja tapahtumia ympäri maailman ja vaativat fossiilisista polttoaineista luopumista.

Ilmastovanhemmat olivat yhdessä 350 Suomen kanssa järjestäneet ilmastotoimintaviikonlopun Helsingin Vartiosaaressa juuri edellisenä viikonloppuna, joten voimavaramme tempauksen järjestämiseen olivat vähissä. Päätimme kuitenkin järjestää piknik-tapahtuman, jossa kertoisimme, mitä kaikkea on tekeillä ilmastotoiminnassa. Eräs jäsenemme ehdotti, että piknikin voisi järjestää Suomen Ladun Nuku yö ulkona -tapahtuman yhteydessä. Voisimme vertauskuvallisesti nukkua mieluummin yön ulkona kuin kivihiilellä lämmitetyssä asunnossa.

Pääsin Ilmastovanhempien puheenjohtajan Sampo Koistisen kanssa radion aamulähetykseen kertomaan, että hyvin monipuolista toimintaa on ja on oltava, sillä kysymys ilmastosta liittyy niin moneen eri taisteluun luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä. Samaan aikaan meidän on luovuttava fossiilisista polttoaineista, suojeltava metsiemme hiilinielua hallituksen lisähakkuilta, parannettava maan hiilinielua maataloudessa ja vaalittava soidemme hiilinielua.

Haastattelu tehtiin lähellä kotiani kauniissa puistossa hyvin lämpimänä syyskuun aamuna. Puheenjohtajamme puhui siitä, että fossiilisista polttoaineista luopuminen vaatii meiltä jo radikaalia toimintaa. Palasin miettimään tätä Rastilan leirintäalueen pimenevässä illassa, kun kuuntelin piknikille saapunutta perheenisää, joka kertoi pohtineensa viime aikoina kovasti Suomen perustuslakia. Jokaisella tulee olla oikeus elämään, henkilökohtaiseen vapauteen, koskemattomuuteen ja turvallisuuteen. Tämä oikeus koskee myös esimerkiksi ensi vuonna syntyvää lasta. Pysähdyin ajattelemaan sitä, että oikeus koskee hänen koko elämäänsä, joka hyvinkin saattaa jatkua vuoteen 2119.

Vastuu luonnosta ja sen monimuotoisuudesta, ympäristöstä ja kulttuuriperinnöstä kuuluu myös perustuslakimme mukaan meille kaikille. Pyöräillessäni myöhään illalla kotiin ohi Ramsinniemen lehdon ja varjoisan kuusikon pohdin mielessäni sitä, että Suomen perustuslain puolustaminen vaatii siis radikaalia toimintaa.  

Kuva: Jaana Lahti

Seuraavana aamuna vuonna 2009 syntynyt kuopukseni oli rakentanut legoista teltan. Kokoontumisemme leirintäalueella oli siis ainakin vaikuttanut hänen leikkeihinsä. Katselin legotelttaa ja mietiskelin, millainen toiminta lopulta on perheelliselle mahdollista. Pyörittelin vielä mielessäni lauantain lehdestä (HS, mielipide, 7.9.) lukemaani Meri Pukarisen kirjoitusta, jossa hän toteaa, että yhteiskunnallinen vaikuttaminen on auttanut häntä pysymään järjissään. “Koen vaikuttamistyössä aika ajoin voimakkaita riittämättömyyden tunteita valtavan ilmastohaasteen edessä, mutta ne ovat pientä verrattuna ahdistukseen jota tuntisin, ellen käyttäisi valtaosaa ajastani ilmasto- ja energiakampanjointiin”, kirjoittaa Pukarinen.

Valograffiti Ramsinniemen metsässä.
Graffiti ja kuva: Okko Oinonen

On selvää, että itse en äitinä voi käyttää valtaosaa ajastani ilmasto- ja energiakampanjointiin. Voin tuoda esiin huoleni lapsieni tulevaisuudesta ja teenkin niin yhä uudelleen. Piknikille saapui joitain uusia vanhempia ja muita lasten läheisiä. Rise for Climate -verkosto oli houkutellut paikalle kansainvälisiä osallistujia Italiasta, Venäjältä ja Saksasta. Kuulimme terveisiä myös Hollannista ja Ranskasta. Saimme tietää, että Pariisissa marssi 50 000 ihmistä.

Vaikka en voikaan harjoittaa jatkuvaa kovan luokan energiakampanjointia, olen syvästi iloinen siitä, että olen saanut niin usein tavata toisia perheitä näissä kokoontumisissa. Tunnen pariskuntia, jotka ovat avautuneet ilmastohuolelle ja -tuskalle ja tulevat uudestaan ja uudestaan kokoontumaan. Muistan lasten nimiä ja tiedän jotain siitäkin, mikä heitä viehättää, esimerkiksi vanhat tammet Rastilan leirintäalueella ja tammenterhot.

Piknikillä piirissä kanssamme istuneet nuorimmat lapset ovat syntyneet vuosina 2014-2016. Kun nämä lapset täyttävät 20 vuotta, eletään vuotta 2036. Ehkä kokoonnumme perheinä vielä silloin, kenties syntymäpäiviä viettämään. Kivihiilen polttaminen on silloin lopetettu maassamme kokonaan jo vuosia aiemmin. Metsiämme ei enää avohakata lainkaan eikä turvetta nosteta energian lähteeksi. Maassamme on ymmärretty metsiemme hiilinielun merkitys sekä se, että ainoastaan monimuotoinen metsä selviää lämpimämmässä ilmastossa.

Silloin ainakin jo tiedämme, kuinka selvisimme 2010–2020-lukujen taitteessa näistä tällä hetkellä valtavilta tuntuvista haasteista. Tiedämme silloin myös, millaisia talvia ja kesiä saimme ja kuinka niistä siihen asti selvisimme. Lastemme kohdalla meidän on katsottava vieläkin pidemmälle tulevaisuuteen. Katsokaamme sinne asti yhdessä.

Kategoria(t): Blogi. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.