Miksi jokaisen vanhemman velvollisuus on toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi?

Liisa Selvenius-Hurme on Ilmastovanhempien puheenjohtaja. Liisa on kohta keski-ikäinen kahden lapsen äiti, joka rakastaa vuodenaikojen vaihtelua.

Liisa Selvenius-Hurme on Ilmastovanhempien puheenjohtaja. Liisa on kohta keski-ikäinen kahden lapsen äiti, joka rakastaa vuodenaikojen vaihtelua.

Elokuun alussa the Guardian uutisoi, että Venäjällä karhut ovat alkaneet hyökätä ihmisten kimppuun. Syyksi epäiltiin ilmastonmuutoksesta johtuvia äärimmäisiä sääilmiöitä, jotka ovat vaikeuttaneet karhujen ravinnonsaantia ja sekoittaneet eläinten rytmin.

Minä pelkään ilmastonmuutosta. Sekoilevia karhuja en ole ainakaan tähän asti osannut pelätä. Minä pelkään sitä, millaiseksi yhteiskunta muuttuu ilmastonmuutoksen vaikutusten myötä.

Hillitsemätön ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan kaikkiin ja kaikkialla. Se vaikuttaa elämän perusedellytyksiin. Me täällä pienessä syrjäisessä pohjoisessa maassa emme voi tuudittautua siihen valheeseen, että meille ilmaston lämpeneminen merkitsee vain leutoja talvia ja kasvukauden pidentymistä.

Ihmiset elävät maasta ja vedestä. Puhdas vesi ei tänäänkään ole itsestäänselvyys suuressa osassa maapalloa. Näyttää siltä, että ilmaston lämmetessä puhdas juomavesi ja riittävä kasteluvesi tulevat hupenemaan entisestään (lisää aiheesta esim. täällä).

Ihminen tarvitsee ruokaa. Ruoka tulee maasta. Ihminen on kehittänyt viljelymenetelmiä ja viljeltäviä lajeja vuosisatojen ajan, jotta ne toimisivat parhaiten vallitsevassa ilmastossa ja tuottaisivat suurimman mahdollisen sadon.

Ilmaston muuttuessa ja äärimmäisten sääilmiöiden lisääntyessä nämä menetelmät ja lajit eivät enää pystykään tuottamaan satoa. Sadot pienenevät, ruuan hinta nousee, nälänhätä kasvaa. Esimakua tästä on jo saatu. Puute ruuasta ja puhtaasta vedestä johtaa levottomuuksiin.

Merenpinnan nousu jättää suurkaupunkeja alleen. Kodit ja elinkeinot tuhoutuvat äärimmäisten sääilmiöiden seurauksena. Asukkaat lähtevät etsimään uutta elintilaa. Konfliktit lisääntyvät.

Kun me Ilmastovanhemmat puhumme ilmastonmuutoksen uhasta, me emme puhu jääkarhuista tai sademetsien sammakoista. Me puhumme ilmiöstä, joka uhkaa lastemme mahdollisuutta onnelliseen, toiveikkaaseen ja tasapainoiseen tulevaisuuteen.

Jokaisen vanhemman ja isovanhemman on noustava barrikadeille ja vaadittava loppua tälle hulluudelle ja piittamattomuudelle. Ja se on tehtävä nyt.

Ilmastonmuutoksen suurimmat syylliset ovat fossiilisiin polttoaineisiin perustuva energiantuotanto, teollisuus ja liikenne. Omilla kulutus- ja elämäntapavalinnoilla voi vaikuttaa omaan hiilijalanjälkeensä, mutta sen lisäksi meidän on vaadittava yhteiskuntaa muuttumaan. Fossiilisista polttoaineista on päästävä eroon, päästöt on saatava kuriin ja ilmastoystävällisistä valinnoista on tehtävä helppoja ja edullisia.

Tätä vaikuttamistyötä Ilmastovanhemmat tekee. Työtä on paljon.

Pyydän: tule mukaan Ilmastovanhempien toimintaan. Me tarvitsemme apuasi, jotta saamme viestimme vietyä päättäjille ja äänemme kuuluviin mediassa. Me tarvitsemme tavallisia, ilmastonmuutoksesta huolestuneita vanhempia, jotka haluavat muuttaa pelon ja huolen toiminnaksi lasten tulevaisuuden puolesta.

Voit aloittaa lähettämällä sähköpostia osoitteeseemme info@ilmastovanhemmat.fi.  Tai liity jäseneksemme tämän linkin kautta.

Kategoria(t): Blogi. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.