Mistä puhuimme ympäristöministerin kanssa?

Ilmastovanhemmat tapasi tämän viikon perjantaina maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk). Olimme lähestyneet asiallamme ministerin erityisavustajaa kesäkuussa hallitusneuvottelujen jälkeen ja nyt se kauan odotettu kohtaaminen koitti. Mitä siitä jäi käteen?

”Millä sanoin aloittaa, kun olisi niin paljon asioita, joita voisimme Suomessa tehdä paremmin?”. Näitä sanoja pohdin mielessäni, kun kävelin pitkin Aleksanterinkatu kohti ympäristöministeriötä perjantai-iltapäivänä. Edessä oli ensimmäinen kahdenkeskinen tapaamiseni uuden ympäristöministerin kanssa.

Olin viikon aikana soitellut useille ilmastovanhemmille kerätäkseni ihmisten näkemyksiä tärkeimmistä aiheista. Aamulla olin vielä kerrannut puhelimitse faktoja tutun kansanedustajan, erään pitkän linjan ympäristöjärjestöläisen ja yhden energia-alaa läheisesti tuntevan tutun kanssa.

Lukuisista puheluista oli jäänyt päähän paljon nippelitietoa ja mahdollisia ajankohtaisia polttavia aiheita. Faktojen ja eri näkökulmien pyöriessä päässä alkoi tuntua, että yhden ihmisen on mahdoton välittää kaikki se huoli yhden puolen tunnin tapaamisen aikana.

Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun ilmastovanhemmat oli menossa tapaamaan ministeriä. Edellisellä vaalikaudella tapasimme lukuisia ministereitä, jotka kuuluivat ilmasto- ja energiaministerityöryhmään. Joskus tapaamisissa oli heidän avustajiaan ja keskustelujen anti oli vaihtelevaa. Osa tavatuista oli hyvin perillä ilmastoasioista ja jakoi huolemme, vaikka näkemykset keinoista joskus erosivat. Osalle me jouduimme kertomaan ihan perusasioistakin.

Tällä kertaa oli kuitenkin vastassa mies, joka selvästi tunsi ilmastoasiat. Kimmo Tiilikainen oli jo edellisen kerran ympäristöministerinä ollessaan vuonna 2007 Balin ilmastokokouksessa kuulemma halannut ympäristöjärjestöjen edustajia ja sanonut olleensa iloinen heidän mukanaolostaan. Keskustapuolueella on kiistatta myös ansioita ympäristöpolitiikassa, vaikka esimerkiksi heidän turvekantansa ovatkin ilmaston kannalta kestämättömiä.

Hiukan ennen kahta avustaja ohjasi minut kokoushuoneeseen. Pöydän ääressä odotti ilmastoasioista ministeriössä vastaava ympäristöneuvos Merja Turunen, joka toivotti minut tervetulleeksi. Hetken päästä ministeri liittyi seuraan.

Kättelimme. Muistelin ääneen, että se oli toinen kerta, kun kättelin keskustalaista ministeriä. Edellinen kerta oli ollut, kun aloittelin työuraani harjoittelulla Valtioneuvoston kansliassa vuosituhannen alussa. Silloin vasta-aloittanut pääministeri Anneli Jäätteenmäki saapui toivottamaan kätellen koko yksikön tervetulleeksi, mutta hänen kautensa jäi lyhytikäiseksi. Ministeri Tiilikainen totesi, että toivottavasti tämä kättely ei ollut yhtä huonoenteinen. Kerroin toivovani samaa.

Täytyy rehellisesti myöntää, että sitten seuranneen keskustelun kulun yksityiskohdat ovat jo jossain määrin hämärtyneet mielessäni. Niin paljon elin hetkessä mukana, eikä aikaa muistiinpanoille ollut. Minulla oli mukana pitkä lista asioita, joista halusin kysyä ministerin kantaa tai tiedustella viimeisintä tilannetta, ja koitin parhaani mukaan viedä keskustelua niihin. Saatoin joskus keskeyttääkin ministerin päästäkseni takaisin omaan asiaani, mikä lieni sallittua.

Kerroin ministerille Ilmastovanhempien tekemästä lobbaustyöstä Helsingin Energian saamiseksi luopumaan Hanasaaren hiilivoimalasta. Päätöstä on viime vuosina jatkuvasti lykätty, mutta tämän vuoden lopulla se pitäisi vihdoin tehdä. Varmaa ei ole vieläkään, miten valtuusto asian linjaa. Pyysin ministeriltä tukea kuntien päätöksen teolle ja selkeää viestiä siitä, että jo hallitusohjelmaan tehty kirjaus (hiilestä luovutaan 2020-luvulla) tekee mahdottomaksi sen, että Helsinki päättäisi investoida vielä vuonna 2015 lisää hiileen. Vastaavia päätöksiä on lähivuosina luvassa myös Lahdessa, Turussa ja Vaasassa.

Helsingin päätös on tärkeä ennakkotapaus ja siinä pitää päästä maaliin. Hallituksen tulee antaa selkeä viesti siitä, että hiilen aika on ohi. Kunnat saattavat myös tarvita taloudellista tukea.

Puhuimme myös Suomen roolista kansainvälisissä neuvotteluissa ja EU:ssa, kun päästövähennystavoitteista keskustellaan. Toin esillä harmistuksemme siihen, että Suomi ei ole viime vuosina aina näyttänyt toimivan kovin kunnianhimoisesti. Välillä olemme jopa ajautuneet puolustamaan samoja konservatiivisia kantoja ilmastoänkyröiden, kuten vaikka Puolan kanssa. Meidän tulee jatkaa yhteistyötä edistyksellisten pohjoismaiden kanssa ja ajaa neuvotteluissa tiukkaa linjaa. Ilmastorahoituksen turvaamisen tärkeydestä keskustelimme myös ja muistutimme, että nämä rahat eivät saa olla pois muusta kehitysyhteistyöstä, jossa Suomi on jo muutenkin jäänyt selvästi jälkeen YK-tavoitteista.

Yksi tärkeä viestimme oli, että päästövähennykset eivät ole Suomelle vain kuluerä. Kestävä talous on mahdollisuus niin kansalaisille kuin teollisuudellekin. Silti on olennaista muistaa, että ennen kaikkea ilmaston muutoksen hillitseminen on ainoa oikea vaihtoehto lastemme kannalta. Päästöjä pitää pyrkiä vähentämään suunnitelmallisesti ja kustannustehokkaasti, mutta on myös asioita, joita ei moraalisesti voi perustella vaikka ne olisivat lyhyellä aikavälillä kannattavia. Tästä syystä esitin vahvan paheksuntamme Suomen päätökselle antaa jäänmurtajansa arktisen öljynporauksen käyttöön. Tämä oli yksiselitteisen huono päätös.

Lopuksi halusimme vielä välittää ministerin kautta toiveen hallitukselle, että heidän kaikkien olisi pidettävä ilmastoasiaa esillä päivän politiikassa – ei vain ympäristöministerin. Tarvitsemme Suomessa vahvoja johtajia, jotka näyttävät tässä asiassa esimerkkiä. Konkreettiset päätökset ovat toki ydinasia, mutta myös puheilla on vaikutusta. Kaiken ohjauksen ei edes tarvitse tapahtua pykälien kautta.

Muistakin asioista puhuimme.

Ympäristöministeri tunsi ilmastovanhemmat etukäteen. Hän kannusti meitä vahvasti keskusteluun kunnallispoliitikkojen kanssa hiilivoimaloiden korvaamiseksi. Hän myös tuntui olevan samaa mieltä esimerkin ja näkyvämmän ilmastojohtamisen tarpeesta koko hallituksen osalta.

Toivottavasti tapaamisen seurauksena ministerin mielessä vahvistui ajatus siitä, että kansalaiset todella toivovat vahvempia tekoja. Olemme myös valmiita siihen, että niistä aiheutuu kustannuksia.

Tiedämme kaikki, että tämä on (ainoa) mahdollinen tie lastemme kannalta.

 

Tapio Pesola
Puheenjohtaja
Ilmastovanhemmat ry

Tapio Pesola

Kategoria(t): Ajankohtaista, Blogi. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.