
Liisa Selvenius-Hurme on Ilmastovanhempien puheenjohtaja. Liisa on kohta keski-ikäinen kahden lapsen äiti, joka haaveilee kesämökistä ja rakastaa vuodenaikojen vaihtelua.
Vuosi vaihtui, mutta maailmaa ei ole vielä pelastettu. Työt jatkuvat.
Ilmastovanhemmat ry:n syyskokouksessa hyväksyttiin yhdistyksen toimintasuunnitelma tälle vuodelle. Toimintasuunnitelma on varsin kunnianhimoinen, mutta niinhän on oltava, kun tavoitteena on maailman pelastaminen.
Tänä vuonna Ilmastovanhempien toiminnan kannalta tärkeitä ajankohtaisia asioita ovat mm. ilmastolain valmistelu ja käsittely eduskunnassa, europarlamenttivaalit toukokuussa, Helsingin Energian investointipäätöksen valmistelu, IPCC:n arviointiraportin toisen ja kolmannen osan julkistaminen keväällä ja kansainväliset ilmastoneuvottelut Perussa joulukuussa.
Ilmastovanhemmat jatkaa työtä vahvan ilmastolain puolesta. Vahva ilmastolaki on tarpeellinen, koska se asettaisi selkeät raamit kasvihuonekaasupäästöjen määrätietoiselle vähentämiselle. Ilmastolakiesitys on tällä hetkellä hallituksen valmisteltavana ja siihen voit vaikuttaa esimerkiksi allekirjoittamalla Ilmastovanhempien vetoomuksen vahvan ilmastolain säätämisen puolesta. Vetoomus lähetetään ilmastolakia valmisteleville ilmasto- ja energiapolitiikan ministerityöryhmän jäsenille. Kesällä vaikuttamisen painopiste siirtyy ministereistä kansanedustajiin, kun hallitus antaa ilmastolakiesityksensä eduskunnalle.
Ilmastovanhempien tavoitteena on, että EU:n tasolla sitoudutaan ilmastotieteellisesti riittäviin päästövähennystavoitteisiin. EU:n päästökauppajärjestelmäkin kaipaa pikaista korjaamista. Europarlamenttivaalien osalta Ilmastovanhempien vaikuttamistyö keskittyy ensin ehdokkaisiin ja äänestäjiin ja vaalien jälkeen valituiksi tulleisiin meppeihin.
Helsingissä hommia riittää Helsingin Energian invesointipäätökseen vaikuttamisessa. Helsingin Energia päättää vuonna 2015, investoiko se voimalaan, joka polttaa 60-prosenttisesti hiiltä, vaiko uusiutuvaa puuenergiaa hyödyntävään voimalaitokseen. Ilmastovanhempien pääkaupunkiseudun ryhmä työskentelee sen puolesta, ettei Helsinki enää investoisi lastemme tulevaisuuden tuhoamiseen hiiltä polttamalla.
IPCC:n arviointiraportin ensimmäinen osa julkaistiin viime syyskuussa ja se kertoi karua sanomaa ilmastonmuutoksen etenemisestä. Raportin tänä vuonna julkaistavat toinen ja kolmas osaraportti käsittelevät ilmastonmuutoksen vaikutuksia, sopeutumista ja haavoittuvuutta sekä ilmastonmuutoksen hillitsemistä. Odotettavissa on varsin synkkiä ennusteita, joiden ei voi sallia hautautuvan mediahiljaisuuteen. Ilmastovanhempien tehtävänä on nostaa suomalaiseen keskusteluun ilmastonmuutoksen yhteiskunnallisia seurauksia ja keinoja, joilla ilmastokatastrofi voidaan ehkäistä.
YK:n ilmastokokous järjestetään tänä vuonna Perussa. YK:n tavoitteena on solmia vuoteen 2015 mennessä uusi kattava ilmastosopimus, johon osallistuisivat kaikki YK:n jäsenvaltiot. Aikaa on vähän ja siksi Perun kokous ja se, mitä Suomi ja EU siellä saavat aikaiseksi, on tärkeää. Viime vuoden ilmastokokous Varsovassa päättyi järkyttävän heikoin tuloksin. Samanlaiseen epäonnistumiseen ei enää ole varaa. Ilmastovanhempien tavoitteena on vaikuttaa Suomen neuvottelukantoihin ja saada näkyvyyttä ilmastokokoukselle suomalaisessa mediassa.
Viime vuonna Ilmastovanhemmat onnistui saamaan hyvin näkyvyyttä tavoitteilleen ja ääntään kuuluviin ilmastokeskustelussa. Pääsimme haastateltavina valtakunnalliseen mediaan 15 kertaa ja saimme läpi kolme mielipidekirjoitusta yhteensä seitsemään valtakunnalliseen ja maakunnalliseen mediaan. Samalla linjalla jatketaan tänäkin vuonna.
Yhdistyksen paikallistoimintaa käynnistetään pääkaupunkiseudun ulkopuolella (pahoittelut siitä, että tätä on saatu odottaa. Tiedän, että paikallistoiminnasta kiinnostuneita on paljon pääkaupunkiseudun ulkopuolellakin). Jäsentapaamisia järjestetään kaksi keväällä ja kaksi syksyllä. Työryhmät (lobbaus- ja viestintäryhmät ja pääkaupunkiseudun paikallisryhmä) jatkavat säännöllisiä kokoontumisiaan. Jos haluat tulla mukaan yhdistyksen toimintaan, jäsentapaamiset tai työryhmien kokouksiin osallistuminen on helpoin tapa hypätä kyytiin. Tapahtumista tiedotetaan jäsenten sähköpostilistalla.
Yhdistyksen toimintasuunnitelman lisäksi minulla on oma toimintasuunnitelma. Aion tulla ulos kaapista ilmastoahdistukseni kanssa. Ilmastonmuutos ja siihen liittyvä pelko ja ahdistus on aihe, josta on vaikea puhua arjessa. Tänä vuonna aion kuitenkin puhua. Tuomiopäivän saarnaaja en halua olla, mutta haluan, että ilmastonmuutos on asia, josta ihan tavalliset ihmiset keskustelevat. Aion kysyä, mitä mieltä kanssaihmiseni ovat ilmaston muuttumisesta, mitä heidän mielestään asialle pitäisi tehdä ja miten he itse kokevat voivansa vaikuttaa asiaan. Aion kertoa, miksi minua pelottaa ja miksi olen mukana Ilmastovanhemmat ry:ssä. Aion kertoa, että me kaikki voimme tehdä osamme ilmaston pelastamiseksi ja että minusta meidän kaikkien tulee se tehdä.