Ilmastovanhemmat keräsi 2013-2014 nimiä vetoomukseen vahvan ilmastolain puolesta. 2527 vanhempaa ja lasten läheistä allekirjoitti vetoomuksen. Itse vetoomus on jo suljettu ja lähetetty asiasta vastaaville ministereille, mutta alta on yhä löydettävissä vanhempien versio tekstistä. Muut versiot poikkesivat jonkin verran johdannoltaan tästä versiosta, mutta vaatimus oli kaikissa vetoomuksissa yhteinen.
************************************************
Hyvä Suomen energia- ja ilmastopolitiikasta päättävä ministeri
Minulla on lapsi, ja olen todella huolissani.
Ihmisen aiheuttamaa ilmaston lämpenemistä on hillittävä pian, muuten maapallon keskilämpötila on vaarassa nousta yli neljä astetta jo oman lapseni elämän aikana. Asiantuntijat arvioivat, että kahden asteen lämpötilan nousuun pystyttäisiin vielä jotenkuten sopeutumaan. Sen sijaan neljän asteen nousu toisi mukanaan niin äärimmäisiä sääilmiöitä, että niihin sopeutuminen olisi vaikeaa, jopa mahdotonta.
En halua, että lapseni joutuu kokemaan tällaista. Tiedämme jo miten päästöjä voidaan alentaa merkittävästi. Tarvittavaa teknologiaa ja tietoa on olemassa ja niitä hyödynnetään monessa paikoin. Nyt tarvitaan poliittista tahtoa ottaa nämä keinot käyttöön laajassa mittakaavassa Suomessa.
Vaadin Teitä poliittisena päätöksentekijänä ottamaan vihdoinkin vastuun ilmastokatastrofin välttämisestä. Emme voi antaa ilmastonmuutoksen karata käsistä. Suomen päästöjä on vähennettävä vähintään 40 prosenttia vuoteen 2020 mennessä vuoden 1990 tasoon verrattuna. On asetettava laillisesti sitovat vuosittaiset päästövähennysvelvoitteet. Meidän on pyrittävä kaikin keinoin saamaan muut maat vähentämään päästöjään, mutta emme voi kätkeytyä muiden toimimattomuuden taakse.
Haluan uskoa, että lyhyen aikavälin etunäkökohtien sijaan pystytte asettamaan etusijalle lastemme tulevaisuuden. Olen itsekin valmis tekemään kaikkeni, mutta vaikutusvaltani on rajallinen. Mitä vastaan lapselleni, jos hän tulevaisuudessa kysyy, miksi annoimme ilmastonmuutoksen riistäytyä käsistä? Te nykyisenä päättäjänä olette henkilökohtaisessa vastuussa lapsillemme ilmastonmuutoksen hillitsemisestä. Vetoan Teihin vahvan ilmastolain puolesta.