Minna Suihkonen on 37-vuotias vapaa toimittaja ja kaksivuotiaan lapsen äiti.
Vajaa kaksivuotiaani rakastaa rantaleikkejä ja vedessä polskimista. Vein lapsen toiveikkaana lähimmällä uimarannalle Helsingin Munkkiniemeen. Jospa sinilevää ei olisi vielä ehtinyt ilmaantua, vaikka Munkkiniemi onkin aina ensimmäisiä leväesiintymistä kärsiviä rantoja pääkaupungissa.
Turha toivo. Uimavalvojan kopin seinällä tiedotettiin, että sinilevää on havaittu rannalla. En uskaltanut päästää pientä polskimaan kunnolla. Tyydyimme kahlailemaan rantavedessä.
Se harmitti, mutta lohdullista on, että Itämeressä sentään pystyy vielä uimaan, vaikka joskus joutuukin menemään lähirantaa kauemmas.
Lähitulevaisuudessa Itämerellä uhkaa käydä todella huonosti ilmastonmuutoksen vuoksi. Aikuiseksi kasvaneelle lapselleni ja hänen mahdollisille lapsilleen meri voi tarkoittaa leväpuuroallasta, jossa uiminen on oikeasti vaarallista terveydelle. He saavat myös katsella kaihoisina vanhoja valokuvia retkiluistelusta, pilkkimisestä ja jäällä hiihtämisestä, sillä meri ei enää jäädy kunnolla talvisin.
Ehkä meillä on onnea ja vältämme ilmastokriisin pahimmat seuraukset: esimerkiksi ruuan loppumisen ja yhteiskunnalliset levottomuudet. Maailman mittakaavassa Itämeren kärsimät vahingot ovat varmasti mitättömiä seurauksia ilmastonmuutoksesta. Silti minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että lapseni ja lapsenlapseni eivät saisi nauttia hellepäivän pulikoinnista Helsingin rannoilla tai kävelyretkistä meren jäällä kevättalven auringon kimalluksessa.