Kenellä on valta päättää Suomen päästöistä?

Jukka

Jukka Huhta on 32-vuotias tietotekniikka-asiantuntija, joka pyöräilee paljon, mutta kävelee metsässä paljon vähemmän kuin haluaisi. Kahden lapsen isä Helsingistä.

Viime aikoina on keskusteltu yksittäisen ihmisen vaikutusmahdollisuuksista ilmastonmuutoksen edessä. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa (HS 7.4.2013) muistutettiin, että vaikka yksittäisten ihmisten roolia ei voi unohtaa, ilmastonmuutoksen torjunnassa – tai torjumattomuudessa – isoin valta on kuitenkin suurilla mailla ja suurilla teollisuudenaloilla lobbareineen.

Pienen ihmisen roolia ei tosiaan sovi ylikorostaa suuntaan tai toiseen, mutta missä Suomen päästömääristä päätetään? Suomen Kuvalehden toimittaja Katri Merikallio muistutti juuri erinomaisessa blogikirjoituksessaan, että Suomen ilmasto- ja energiastrategia valmisteltiin työ- ja elinkeinoministeriössä.

Anteeksi, kuinka? Miksi Suomen päästöistä päättää elinkeinoministeriö?

Suomessa on yksi ministeriö, jolla on valta ylitse muiden. Kutsutaan sitä tässä nyt Valtiovarainministeriöksi isolla V:llä. Kehysbudjetilla ja varsinaisella talousarviolla määritellään, kuinka paljon varoja kullekin hallinnonalalle annetaan seuraavaksi budjettikaudeksi. Toki muodollisesti hallitus päättää näistä yhdessä, mutta VM viime kädessä istuu kirstun päällä.

Miksei meillä voisi yhtä hyvin olla Ympäristöministeriötä, joka valmistelisi päästöbudjetin, josta sitten jaetaan päästöt kullekin hallinnonalalle? Ministeriöt sitten saisivat oman hallinnonalansa sisällä päättää, mille sektorille kuuluu minkäkin verran. Työ- ja elinkeinoministeriökin saisi tietyn päästökiintiön ja voisi sitten tuumia, kuinka paljon kuuluu kullekin toimijalle. Päästökauppahan meillä jo olikin, mutta kuten tunnettua, siltä ei ole lupa odottaa liikoja.

Ajatusleikki sikseen. Lienee samantekevää lopputuloksen kannalta, millä keinoin siihen päästään. Tavoitteen kuitenkin tulisi tässä vaiheessa olla se, että katsotaan, kuinka paljon voidaan päästää minäkin vuonna, ja sitten annetaan valtionhallinnon ja elinkeinoelämän suunnitella keinot, joilla päästökattoa ei puhkaista. Ei niin päin, että uskotaan ja toivotaan, että näin paljon esimerkiksi paperiteollisuus varmaankin kasvaa (ja kun ei edes kasva!) ja määritellään energiankulutusennusteet ja sitä myötä päästöt perustuen toiveajatteluun.

Elinkeinoelämä kyllä sopeutuu ja keksii keinot omien päästöjensä leikkaamiseen. Mutta ei ennen kuin sen on pakko.

Kategoria(t): Blogi. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.