Ketjua riittää, mutta aika on vähissä: Abhishek Sharma

Ylen verkkouutiset kirjoittaa 3.8. Abhishek Kumar Sharmasta, joka pyöräilee maailman ympäri “ilmastonmuutoksen asialla”. Miehen tavoitteena on vierailla 80 maassa herättelemässä ihmisiä toiminaan ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Kiinnostun. Uutisen mukaan Sharma on parhaillaan tulossa Helsinkiin, josta matka jatkuu Pietariin. Lyhyen googlettamisen jälkeen löydän Sharman yhteystiedot ja saan pyöräilevän intialaisen langan päähän.

Sharma ilahtuu soitosta ja lupaa Ilmastovanhemmille haastattelun: -”Missä asut, pyöräilenkö heti sinne?” Sovimme kuitenkin haastattelun vasta seuraavalle päivälle, sillä lapsiperheellisen näkökulmasta ilta on jo pitkällä. Päätämme tavata perjantai-iltapäivänä kalliolaisessa kasvisravintolassa, josta Sharman matka jatkuisi lautalle ja kohti Pietaria.

* * *

Sharman tunnistaa täyteen kuormatusta pyörästä ja värikkäistä pyöräilyvaatteista. Hymy on leveä. Mies löytää heti yhteisen sävelen ravintolan henkilökunnan kanssa: kätellään, jutustellaan, ja pian vietnamilainen tarjoilija jo koettelee pyöräilijän reisilihaksia.

Saamme kasvisateriamme. Siirrymme small talkista järkälemäisiin aiheisiin: ilmastonmuutos, resurssiniukkuus, talouskasvun ihanne, rauhantyö. Sharma on selvästi tottunut pääsemään heti puheisiin kaikkien kanssa ja käymään pienen esilämmittelyn jälkeen suoraan pääasiaan. Ei ihmekään, onhan kiertuetta tässä vaiheessa takana jo yli vuosi.

Tiedustelen, mikä sai Sharman liikkeelle. Näkikö tai kokiko hän ilmastonmuutoksen seurauksia kotimaassaan Intiassa?

“Ilman muuta näin ja koin, Intiassa tapahtuu nykyään entistä vakavampia sään ääri-ilmiöitä”, Sharma toteaa. Hän mainitsee pahimpana esimerkkinä Uttrakhandin tulvan, joka pyyhki kyliä olemattomiin myös Sharman kotiosavaltiossa, Uttar Pradeshissa. -“Varmastikin muistat tämän suuren tulvan?”

(Nyökyttelen, mutta tosiasiassa en muista. Wikipedia kertoo, että vuoden 2013 monsuunikautena Uttrakhandissa satoi miltei viisi kertaa enemmän kuin normaalisti. Sateiden seurauksena läheisiltä jäätiköiltä virtasi tavallista runsaammin sulamisvettä. Lopulta alueen joet tulvivat yli äyräidensä, melkein 6000 ihmistä kuoli ja yli 100 000 evakuoitiin. Luonnonkatastrofi oli Intiassa pahin sitten vuoden 2004 tsunamin. Hävettää, että näin suuri tuhotulva ei ole jättänyt muistiini jälkeä, vaikka oletettavasti olen siitä jossain vaiheessa uutisia lukenut.)

Sharma on pettynyt kansainvälisten ilmastoneuvottelujen tehoon. Mies on hyvin skeptinen sen suhteen, että esimerkiksi Pariisin sopimus saisi itsessään muutosta aikaiseksi. Hän ei laita toivoaan pääasiassa päättäjiin, mutta ei myöskään ympäristöjärjestöihin tai liike-elämään:

“Muutoksen mahdollisuus on meissä ihmisissä, aivan tavallisissa ihmisissä. Meidän tulee keskustella ilmastonmuutoksesta enemmän keskenämme, verkostoitua paremmin ja ratkoa arjen haasteita yhdessä. Ja toiminnan aika on nyt!” (Sharma toistaa mottoaan usein: “Now is the time to act!”)

Sharma jatkaa: “Viestini kiteytyy siihen, että meillä on kiire. Viivyttelyyn ei ole varaa. Opiskelin itse ympäristöalaa ja huomasin, että keinot ilmastonmuutoksen torjumiseen ovat olemassa, kunhan ne pannaan täytäntöön.”

Kerron Sharmalle hiukan Ilmastovanhempien toiminnasta. Miehen mielestä on hieno idea, että vanhemmat vievät viestiä päättäjille ja vaativat tiukempaa ilmastopolitiikkaa. Entä minkälaisia ilmastotoimia Sharma itse päättäjille suosittelee? Olisiko hänellä terveisiä suomalaisille poliitikoille?

-“Ennen kaikkea painotan, että on tärkeiden päätösten aika. Tietysti olen realisti ja ymmärrän, ettei yksikään poliitikko voi toimia yksinään. On sidosryhmiä, erilaisia päätöksenteon elimiä… Mutta väitän, että jokainen päättäjä tietää edes jonkin teon, jolla hän voi käytännössä alkaa torjua ilmastonmuutosta.”

Sharma jatkaa: -“Tapaan päättäjiä vain pienen hetken ajan ja kerron heille huoleni. En voi tietää, missä asiassa kullakin tapaamallani päättäjällä on eniten vaikutusvaltaa. Mutta jossakin asiassa heillä on valtaa, ja jos he päättävät käyttää valtaansa ilmaston tervehdyttämiseen, heidän omakin elämänlaatunsa paranee. He tietävät tekevänsä oikein, ja jälkipolvet tulevat muistamaan heidän tekonsa.”

Sharma ei anna arjen pieniä ekovinkkejä, vaan haluaa kyseenalaistaa globaalin resurssien liikakulutuksen ja jatkuvan talouskasvun ihanteen. Hän haaveilee muun muassa ekokylistä, joissa materiaalien kierto olisi mahdollisimman suljettu eikä rahaa tarvittaisi vaihdon välineenä. On kuitenkin yksi arjen pieni ilmastoteko, josta Sharma mielellään puhuu: tietysti pyöräily.

Kysyn, millä tavalla Sharma toivoisi kuntapäättäjien edistävän pyöräilyä. Tahtoisiko hän esimerkiksi autottomia keskustoja?

Sharma nauraa. -”Ei, tahdon autottomia kaupunkeja!” Miehellä ei ole mitään hyvää sanottavaa yksityisautoista kaupungeissa. -”Autot vievät tilaa, likaavat, aiheuttavat liikenneruuhkia, kiihdyttävät ilmastonmuutosta… Pyöräilyn ja joukkoliikenteen tulisi olla kaupunkien liikkumismuotoja.”

Juttuhetkemme loppupuolella Sharma pukee sanoiksi ilmastovanhempien yhteisen huolen:

-”Haluan tietysti myös asettua aloilleni ja löytää puolison. Ja olen huolissani mahdollisten lasteni tulevaisuudesta. Tämä on yksi syy, minkä vuoksi olen liikkeellä.”

* * *

Sharman tapaamisesta jää hieman ristiriitainen olo. On vaikeaa uskoa, että mies olisi toivioretkellään tehnyt kirjaimellisesti kaiken, mitä sanoo tehneensä. Jo pelkästään luentoja olisi tuolloin täytynyt pitää kymmenkunta päivässä, muista saavutuksista puhumattakaan. Monelta osin miehen kotisivukin herättää enemmän kysymyksiä kuin antaa vastauksia.

Maailmankiertäjän tärkeimpään viestiin on joka tapauksessa helppo yhtyä: toiminnan ja konkretian aika on nyt. Tietysti viemme edelleen sanomaamme päättäjille, mutta emme voi luottaa siihen, että poliitikot onnistuisivat torjumaan ilmastokatastrofin puolestamme. Pariisin ilmastokokouksen keskeinen tavoite karkaa jo käsistä, vaikka kokouksesta on alle vuosi.

Pidän myös Sharman luottamuksesta siihen, että useimmat meistä jo tietävät, mitkä omassa elämässämme ovat relevantteja seuraavia askeleita päästöjemme hillitsemiseksi. Todennäköisesti jokainen meistäkin tunnistaa omassa elämässään useita muutoksen mahdollisuuksia, joihin emme ole uskaltaneet vielä tarttua. Pienet muutokset olemme kenties jo saaneet aikaiseksi, mutta suuret pelottavat.

Toimitaan siis yhdessä. Mitä muutoksia laitamme omassa elämässämme käyntiin, kun rohkaisemme mielemme? Minkälaiset pelot saavat meidät lykkäämään oikeaksi tietämiämme valintoja, vaikka maailma ympärillämme lämpenee yhä kiihtyvää tahtia?

Puhutaan näistä peloista toisillemme. Nyt on suurten muutosten aika.

Abhishek Kumar Sharma Helsingissä 5.8.2016.Abhishek Kumar Sharma Helsingissä 5.8.2016. Teksti ja kuva: Paula Sankelo

Kategoria(t): Blogi. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.