Mielipide: Poliitikot vaikenevat ilmastonmuutoksesta

IlmastovanhemmatAlla oleva teksti on julkaistu mielipidekirjoituksena Helsingin Sanomissa (26.11.) ja Turun Sanomissa (3.12.).

Puolassa Varsovassa pidetty ilmastokokous päättyi juuri niin kuin pelättiin. Kaikki sitovat päätökset lykättiin taas seuraaviin kokouksiin.

Ilmastonmuutos on kiistatta aikakautemme suurin haaste. Ilmasto muuttuu vauhdilla, johon ihminen ja luonto eivät ehdi sopeutua. Kärsijiä ovat erityisesti kehitysmaat mutta samalla koko seuraava sukupolvi, meidänkin lapsemme. Siksi on huolestuttavaa, miten kevyesti tämä lastemme tulevaisuuden kannalta vuoden merkittävin kokous maailmassa noteerattiin Suomessa.

Ilmastovanhemmat tekivät viikonloppuna uutishaun aiheesta. Kokouksen päätöspäivää ympäröivän vuorokauden aikana ilmastokokous mainittiin noin kymmenessä suomalaismedian uutisessa. Vastaavana aikana esimerkiksi Kevan Ailuksen erokohu sai 99 mainintaa.

Uutismäärien eroa käsittämättömämpää on se, että huippupoliitikot loistavat yhä ilmastokeskustelussa poissaolollaan. Ilmastokokouksen kommentoijiksi riittivät Suomen pääneuvottelija Harri Laurikka, järjestöjen edustajat ja ympäristöministeri Niinistö. Keva-uutisia kommentoimaan taasen etsittiin puhujia lähes jokaisesta puolueesta, kunnallispoliitikoista kansanedustajiin ja aina pääministeriin asti. Ja puhujia myös löytyi.

Ilmastonmuutoksen hillitseminen vaatii mittavia toimia kaikilta maailman valtioilta. Varsovan kokous opetti, että emme voi jäädä odottelemaan yhteisen sopimuksen syntymistä. Maailma kaipaa nyt vahvoja esimerkkejä päästöjen vähentämisestä ja edestä johtamista. Tarvitaan poliittista tahtoa.

Suomalaisten huippupoliitikkojen, puoluejohtajien, pääministerin ja jopa presidentti Sauli Niinistön soisi nyt viimeistään ottavan ilmastokysymyksen tosissaan ja tulevan esiin piiloistaan. Päästöjen vähentämisen pitää olla politiikan ykkösprioriteetti, josta keskustelua ei

voi ulkoistaa vain löyhää ilmastolakia hiljaisuudessa valmisteleville virkamiehille tai vihreälle ympäristöministerille. Kyseessä ovat lastemme tulevaisuuden kannalta merkittävimmät valinnat.

Tällä ilmastohiljaisuudella ei suomalaislasten tulevaisuutta turvata. Rohkeita ulostuloja ja tekoja kaivataan nyt kaikilta.

Liisa Selvenius-Hurme
Puheenjohtaja
Tapio Pesola
Varapuheenjohtaja
Ilmastovanhemmat

Kategoria(t): Ajankohtaista Avainsana(t): , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.