Tiedote: Ilmastovanhemmat vaatii ilmastokatastrofin hillitsemisen vaaliteemaksi

6.8.2018 HELSINKI / Vapaa julkaistavaksi heti

Ilmastovanhemmat ry kysyy eduskuntapuolueiden puheenjohtajilta avoimella kirjeellä konkreettisista tavoitteista, joihin puolueet sitoutuvat ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Järjestö haluaa ilmastokatastrofin torjumisesta ensi kevään eduskuntavaalien tärkeimmän vaaliteeman.

– Viimeistään tämän kesän jälkeen on ilmiselvää, että ilmastonmuutoksen torjunta ei voi odottaa. Suomalaisten poliitikkojen on nostettava ilmastonmuutoksen hillitseminen sekä kotimaisen että kansainvälisen politiikan keskiöön heti, vaatii Ilmastovanhempien puheenjohtaja Sampo Koistinen.

Ilmaston lämpenemistä kiihdyttävät kasvihuonekaasut nousivat viime vuonna uusiin ennätyksiin ja myös lämpöennätyksiä rikottiin ympäri maailman. Ilmastonmuutoksen tiedetään lisäävän sään ääri-ilmiöitä, kuten hellejaksoja ja rankkasateita. Ilmatieteen laitoksen mukaan tämän vuoden toukokuu ja heinäkuu olivat Suomessa mittaushistorian kuumimmat. Kuluvan kesän hellejakso on ollut Suomessakin osallisena kuolemantapauksiin, sinilevätilanteen pahenemiseen ja viljasatojen menetyksiin. Tänä vuonna Suomi lähetti Ruotsiin apua metsäpalojen torjuntaan, mutta pian voimme itse tarvita apua.

Vaikka ilmastokatastrofin seuraukset ovat jo nähtävissä ja huolestuttavat kansalaisia, ilmastonmuutos ei vieläkään ole yhteiskunnallisen päätöksenteon ytimessä.

– Joudumme kenties jo pian kysymään, mistä saamme tulevaisuudessa ruokaa, jos sateettomat hellekesät ja muut sään ääri-ilmiöt tuhoavat viljasadot vuosi vuoden jälkeen. Siitä huolimatta Suomen päästöt henkeä kohti ovat edelleen valtavat ja puhe ilmastonmuutoksen hillitsemisestä on pysynyt politiikan marginaalissa, Koistinen toteaa.

Ilmastovanhemmat vaativat eduskuntapuolueiden puheenjohtajia kertomaan, mitkä ovat puolueiden konkreettiset tavoitteet ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Miten puolueet aikovat vastata kansalaisten oikeutettuun huoleen ja jouduttaa siirtymää ilmastolle kestävään yhteiskuntaan? Onko puolueilla ilmastopolitiikkaan liittyviä kynnyskysymyksiä tulevia hallitusneuvotteluja ajatellen? Järjestö pyytää puoluejohtajien vastauksia avoimeen kirjeeseen 15.8. mennessä.

Lisätietoja antaa: Sampo Koistinen, puheenjohtaja, Ilmastovanhemmat ry

Sähköposti: puheenjohtaja@ilmastovanhemmat.fi / Puhelin: 044-051 3176

Jaana Lahti, varapuheenjohtaja, Ilmastovanhemmat ry

Sähköposti: jaana.katriina.lahti@gmail.com / Puhelin: 050-588 0861

Kategoria(t): Ajankohtaista. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.