Vuoden viimeinen päivä on koittanut. On aika luoda katsausta menneeseen vuoteen ja kerätä tarmoa tulevaan.
Vuonna 2015 saavutettiin ilmastonmuutoksen hillinnässä merkittäviä voittoja niin maailmalla kuin meillä Suomessakin. Kansainvälisistä ponnistuksista suurin oli joulukuussa saavutettu Pariisin ilmastosopu. Kunnianhimoinen päästövähennystavoite ei itsessään ratkaise mitään, mutta sopu tavoitteesta antaa lisää vipuvartta paikallisiin vääntöihin. Myös Suomi sai ikioman ilmastolakinsa maaliskuussa 2015, mistä kansalaisten kampanjoinnille suuri kiitos.
Ei riitä, että tavoitteita asetetaan ja ilmastolakeja laaditaan: fossiilisten polttoaineiden tuotannon on konkreettisestikin lakattava niin pian kuin mahdollista. Kansainvälinen ilmastoliike iloitsi loppuvuodesta, kun sekä Shell että Statoil vetäytyivät öljynporauksesta Alaskan merialueella. Myös Kanadasta Yhdysvaltoihin suunniteltu Keystone XL -öljyputkihanke kaatui marraskuussa 2015. Suomen kannalta merkittävä ilmastovoitto saavutettiin joulukuussa, kun Helsingin kaupunginvaltuusto päätti sulkea Hanasaaren kivihiilivoimalaitoksen.
Mitä merkkipaaluja ilmastonmuutoksen torjunnassa saavutetaan vuonna 2016? Sellaisia on syytä tavoitella ja kiire on kova, vaikka kuluneeseen vuoteen voikin monesta syystä olla tyytyväinen. Täytyy kuitenkin muistaa, että vuosi 2015 tulee olemaan tähänastisen mittaushistorian lämpimin. Pimeä talvi masentaa ja jälleen uuden lämpöennätyksen saavuttaminen pelottaa. Lapset osaavat riemuita jokaisesta lumisateesta, mutta suru on suuri, kun illalla satanut lumi on aamuun mennessä sulanut.
Ilmastovanhemmilla riittää siis tehtävää. Suomessa poltetaan niin kivihiiltä, öljyä, maakaasua kuin turvettakin. Liikkumisessa, rakentamisessa ja energiansäästössä on paljon kehitettävää. Eräs keskeinen päästölähde on ruokavaliomme ja siinä ennen kaikkea liha. Lihantuotanto kuumentaa paitsi ilmastoa, myös tunteita: keskustelu aiheesta ei ole aina helppoa. Vuonna 2016 emme kuitenkaan enää voi olla hiljaa.
Avaammekin uuden vuoden henkilökohtaisella esimerkillä ja kokeilulla: melkein koko Ilmastovanhemmat ry:n hallitus aikoo liittyä tammikuun vegaanihaasteeseen. Kannustamme muitakin mukaan! Emme väitä vegaaniruokavaliota ainoaksi ilmastoystävälliseksi vaihtoehdoksi, mutta järjen kanssa koostettuna se on ilmaston kannalta paras valinta. (Pelkkää lehtisalaattia ei kannata syödä.)
Jokainen meistä hallituksen jäsenistä lähtee vegaanihaasteeseen omalla tyylillään. Yksi tahtoo panostaa koko perheen ruokien vegaanisuuteen, toinen taas aikoo olla laumansa yksinäinen vegaani. Kolmas dyykkaa lihaa, jos tilaisuus tarjoutuu; onhan ruokahävikki keskeinen ilmasto-ongelma sekin. Eräässä perheessä ei tiukkaan vegaaniuteen voida ryhtyä allergioiden ja muiden erityisruokavalioiden tähden, mikä on myöskin lapsiperheiden arkea ja monelle tuttua.
Perheitä on monenlaisia ja perheiden ruokavalio on monen tärkeän tekijän summa. Selvää kuitenkin on, että keskimääräisen lihan kulutuksen tulee vähentyä, ja tämä tulee väistämättä näkymään myös ruokavalioissamme. Kokeilkoon siis veganismia jo tammikuussa, ken siihen intoutuu ja pystyy, mutta muitakin reittejä ilmastoystävällisempään ruokailuun on runsaasti. Ilmastovanhempien hallitus raportoi omista kokeiluistaan alkuvuonna.
Toivotamme jäsenillemme, perheillemme, seuraajillemme, symppaajillemme ja kaikille ilmaston suojelijoille iloa, turvaa ja toivoa vuodelle 2016!