Kirjoittaja Malva Green työskentelee Luonto-Liitossa ympäristökasvatuspäällikkönä ja on kahden lapsen äiti sekä Ilmastovanhempien jäsen.
Yliajalle venyneet ilmastoneuvottelut päättyivät viime lauantaina Varsovassa.
Neuvotteluja seuranneet kansalaisjärjestöjen edustajat olivat neuvottelutulokseen pettyneitä ja turhautuneita. Osa Varsovassa mukana olleista järjestöissä teki näyttävän ulosmarssin protestina paikallaan junnaaville neuvotteluille ja hiiliteollisuuden edustajien vahvalle jalansijalle. Järjestöjen mukaan Varsovassa kuunneltiin enemmän energiateollisuuden lobbareita kuin maailman ihmisten huolta tulevaisuudesta.
Syksyn aikana olin kuullut pessimistisiä näkemyksiä neuvotteluista myös kahdelta ilmastoneuvotteluita pitkään seuranneelta henkilöltä järjestömaailman ulkopuolelta. Presidentti Tarja Halonen kertoi puheessaan Luonto-Liiton ilmastokampanjan avajaistilaisuudessa, että hänen nähdäkseen ilmastoneuvotteluja vaivaa luottamuspula. Paikallishallintojen kansainvälisen kestävän kehityksen verkoston ICLEI:n puheenjohtaja David Cadman puolestaan kehotti keräämään kaikki voimat riittävän poliittisen paineen luomiseksi Pariisin neuvotteluihin mennessä. Hän kuvasi neuvotteluiden olevan tilassa, jossa onnistuminen vaatisi ”kamelin työntämistä neulansilmän läpi”. Varsovan neuvottelujen vesittyminen osoitti, että näissä arvioissa oli perää.
Vuonna 2015 Pariisissa on tarkoitus päästä sopuun kaikkia maita koskevasta, sitovasta ja oikeudenmukaisesta ilmastosopimuksesta.
Järjestöt odottivat Varsovan kokoukselta konkreettista etenemistä: askelmerkkejä ja aikataulua kohti Pariisia. Myös EU:n tavoitteena oli, että maat esittävät uudet päästövähennyssitoumuksensa jo ensi vuoden aikana.
Varsovassa osa maista otti kyllä askeleita, mutta ei kohti Pariisia, vaan taaksepäin. Japani ilmoitti heti kokouksen avausviikolla perääntyvänsä päästövähennystavoitteistaan. Myös Australia perui lupauksensa ilmastorahoituksesta ja uhosi heikentävänsä ilmastolainsäädäntöään. Puola puolestaan pitää tiukasti kiinni kivihiilestä.
Huolta herättävät kiire ja kehittyvät maat.
Tulevia päästövähennyssitoumuksia koskevaan tekstiin saatiin vain epämääräinen muotoilu siitä, että maat ilmoittavat päästövähennyssitoumuksistaan ”hyvissä ajoin” ennen Pariisin neuvotteluja. Vaarana on, että jos päästösitoumusten ilmoittaminen jää kovin viime tippaan, on vaikea arvioida, ovatko sitoumukset riittäviä kahden asteen tavoitteessa pysymisen kannalta. Jos eivät ole, on lisäsitoumusten neuvottelemisella todella kiire. Neuvotteluiden eteneminen näyttää olevan tuskaisen hidasta kiihtyvän ilmastonmuutoksen ja päästöjen kasvun realiteetteihin verrattuna.
Toinen suurta huolta herättävä asia liittyy vanhan YK:n ilmastosopimuksen rakenteeseen ja siihen, että esimerkiksi Kiina ja Intia pitävät edelleen kiinni niin sanotusta palomuurista. Se tarkoittaa sopimuksen jaottelua teollisuusmaihin, joilla on sopimuksessa sitovia velvoitteita ja kehitysmaihin, joilla ei ole sitovia velvoitteita. Aika – ja päästöt – ovat kuitenkin ajaneet tämän aikanaan neuvotellun sopimusrakenteen ohi. Palomuurin vapaalla puolella on myös kasvavia talouksia eli maita, joiden päästöt kasvavat vuosittain, kun EU:n päästöt on jo saatu laskuun. Uhkana on, että mikäli sitovuutta ei saada ulotettua myös kehittyviin maihin, muurin toisella puolella kärytellään kivihiiltä vanhaan malliin. Tosin esimerkiksi Kiinassa ja Intiassa tuotetaan paljon tuotteita juurikin EU:n markkinoille, ja toisaalta Kiina myös investoi voimakkaasti uusiutuviin energiamuotoihin.
Vieläkö neuvotteluilla on toivoa?
Varsovan neuvotteluissa toiveikkuutta herätti päätös metsäkadon hillinnästä. Aiheesta on väännetty vuosia ja nyt sopu löytyi. Tropiikin metsät eivät ehkä tällä päätöksellä pelastu, mutta trooppisten metsien suojelutilanne paranee ja metsäkato hidastuu. Trooppiset metsät ovat tärkeitä sekä ilmastonmuutosta hidastavina hiilinieluina että luonnon monimuotoisuuden suojelun näkökulmasta. Tulos antaa myös aidosti aiheen olettaa, että YK:n neuvottelujärjestelmä toisinaan toimii: neuvotteluissa voidaan parhaimmillaan saada aikaan muutakin kuin loputtoman vesitettyjä kompromisseja.
Kansalaisjärjestöt keräävät nyt voimiaan laajaan rintamaan.
Ilmastovanhemmilla on uutena järjestönä mahdollisuus olla merkittävä toimija. Yhtäältä Ilmastovanhemmilla on tuore näkökulma ilmastokeskusteluun. Toisaalta tuoreella toimijalla on vapaus vakiintuneiden järjestöjen vanhoista kiistoista ja vuosia sitten kaivetuista poteroista, joiden vuoksi laajojen kansanjoukkojen puhuttelu voi olla hankalaa.
Nämä edut kannattaa käyttää hyödyksi. Seuraavat kaksi vuotta ovat ratkaisevan tärkeitä ilmastokriisin torjunnassa, sekä neuvotteluissa että niiden ulkopuolella.
