Mitä uutta IPCC-raportissa?

Kirjoittaja Eero Rinne on Ilmatieteen laitoksen jääntutkimusryhmän päällikkö.

Kirjoittaja Eero Rinne on Ilmatieteen laitoksen jääntutkimusryhmän päällikkö.

IPCC:n viikko sitten julkaistun raportin sanomassa ei ollut mitään yllättävää. Ilmasto lämpenee ja suurin syy tähän on ilmakehään päästetty hiilidioksidi. Lämpeneminen jatkuu vuosikymmeniä, vaikka päästöjä leikattaisiin rajusti. Jos taas hiilidioksidipäästöjä ei vähennetä riittävästi, ilmasto muuttuu sietämättömäksi.

Suurin ero edelliseen raporttiin on virherajojen pieneneminen. Menetelmät ovat kehittyneet ja arviot tarkentuneet. Lisäksi merien osuus ilmaston lämpenemisessä tunnetaan paremmin. Meret imevät itseensä suurimman osan ylimääräisestä lämmöstä toimien kuin savusaunan kiuas. Kokematon saunanlämmittäjä ei osaa lopettaa puiden lisäämistä ajoissa, jos hän tuijottaa vain saunan ilman lämpöä mittaavaa mittaria. Lopulta saunasta tulee viheliäisen kuuma.

Paitsi itse raportti, sen vastaanottokin on ollut odotettu. Vihreä ministeri toteaa, että jotain tarvis tehdä, ehkä sitten kahden vuoden päästä Pariisissa. Pääosin päättäjät ovat hiljaa kuin lastenkirjan pingviini. Netin äänekäs denialistijoukko hakee raportista lyöntivirheitä ja toistelee argumentteja, jotka on ammuttu alas jo kauan sitten. Onneksi tavalliset kansalaiset sentään liikehtivät.

Raportin pohjalta voi tehdä vain yhden johtopäätöksen: tarvitaan toimia hiilidioksidipäästöjen vähentämiseksi. Niitä tarvitaan nyt, eikä vuosikymmenien päästä.

Koko raportin voi lukea IPCC:n sivuilla. Pääkohdat löytyvät myös suomeksi mm. Ilmatieteen laitoksen sivuilta.

Tallennettu kategorioihin Blogi | Avainsanoina , | Jätä kommentti

Ilmastohymistelyä

Paula Sankelo on 32-vuotias yhden lapsen kotiäiti. Paula asuu viihtyisässä Itä-Helsingin lähiössä, lukee kävellessäänkin ja pitää talvesta.

Paula Sankelo on 32-vuotias yhden lapsen äiti. Paula asuu viihtyisässä Itä-Helsingin lähiössä, lukee kävellessäänkin ja pitää talvesta.

”Haluan tehdä osani ilmastokatastrofin torjumiseksi, minusta asia on todella tärkeä. Teen minkä voin, mutta tekisin vielä enemmän, jos minulla olisi kunnollista tietoa arkisten valintojeni vaikutuksesta ilmastoon. Harmi, että tällaista käytännön tietoa on niin heikosti saatavilla.”

– – –

”Ai, nämä kaikki kirjat käsittelevät juuri kaipaamiani aiheita? Ja lisääkin löytyisi? Niin sitä pitää! Hienoa, että tietoa on saatavilla – asiahan on kovin tärkeä. Nyt vain on niin, ettei minulla ole aikaa lukea kirjoja. Tiedäthän, on niin paljon muutakin työn alla.”

– – –

”Jaaha, vai tällä nettisivulla on yleiskatsaus minua eniten askarruttavista ilmastopulmista? Sehän näppärää. Tuon verran minäkin saan jossain välissä luettua. Jutellaan vaikka myöhemmin tästä lisää.”

– – –

”Tutustuinko vinkkaamaasi sivustoon? Tietysti – onhan asia erittäin tärkeä! Valitettavasti minun täytyy kuitenkin sanoa, etten saanut sieltä kovinkaan yksityiskohtaisia tietoja pohdintojeni tueksi. Lähestymistapa oli liian pinnallinen.”

– – –

”Niin niin, ymmärränhän minä, että kyseessä oli suppea esitys. Mainiota, että tällaisia yhteenvetojakin on laadittu! Asiahan on tärkeä. Minä olen kuitenkin sikäli perinpohjainen luonne, että tarvitsisin tarkempia tietolähteitä elämäntaparemonttini tueksi.”

– – –

”Ettäkö ne mainitut kirjat käsittelevät tarkemmin juuri kaipaamiani aiheita? Mutta minähän jo totesin, ettei minulla ole tässä elämäntilanteessa mahdollista lukea kovin laajalti.”

– – –

”Älähän nyt hermostu! Kirjalliseen materiaaliin perehtyminen ei taida sittenkään olla minun juttuni. Voi olla, että saisin enemmän irti keskustelusta samanhenkisessä joukossa. Sääli, ettei tällaisia ryhmiä ole olemassa – liittyisin sellaiseen mielelläni. Asiahan on niin tärkeä. Ehkä toisiamme sparraten pääsisimme pikku hiljaa myös sanoista tekoihin!”

– – –

”Ryhmiäkö on olemassa? Ja vieläpä lähellä minua? Johan nyt! Se on kyllä hyvä – on hienoa, että ajatuksia vaihdetaan kasvokkain ja ilmastotietous syvenee. Mutta suoraan sanoen en usko, että kykenen tuosta vain menemään mukaan aivan tuntemattomaan porukkaan. Ei sellainen oikein sovi minulle.”

– – –

”Vai olet sinä tulossa seuraavaan tapaamiseen? Ja voisit esitellä minut läsnäolijoille? Kiitoksia tarjouksesta, onhan se ystävällistä sinulta. Taidan kuitenkin jättää väliin.”

– – –

”Älä nyt pahastu, mutta – no, suoraan sanoen, vaikutat aika kireältä. Jos te kaikki olette samanlaisia tuossa ryhmässä, niin tuskin saisin tapaamisesta paljoakaan irti. Taidan vielä työstää tuumiani hiukan, kunnes löydän minua parhaiten palvelevan keskustelukerhon.”

– – –

”Mistä ihmeestä nyt pahastuit? Kyllä jokaisella on oikeus ryhtyä ilmastotalkoisiin vasta silloin, kun se itsestä hyvältä tuntuu. Ei kiireellä ja fanatismilla mitään ratkaista! Ongelmien syvällinen tiedostaminen on kuitenkin kaikkein olennaisinta, ja sellainen vie aikansa.”

– – –

”Kiitos sinullekin keskustelusta! Minusta on aivan todella tärkeää, että tästä aiheesta puhutaan. Olemme samaa mieltä siitä, että ilmastokatastrofi on torjuttava – ja pian!”

Tallennettu kategorioihin Blogi | Jätä kommentti

Hyvästi uintiretket?

 

Minna Suihkonen on 37-vuotias vapaa toimittaja ja kaksivuotiaan lapsen äiti.

Minna Suihkonen on 37-vuotias vapaa toimittaja ja kaksivuotiaan lapsen äiti.

Vajaa kaksivuotiaani rakastaa rantaleikkejä ja vedessä polskimista. Vein lapsen toiveikkaana lähimmällä uimarannalle Helsingin Munkkiniemeen. Jospa sinilevää ei olisi vielä ehtinyt ilmaantua, vaikka Munkkiniemi onkin aina ensimmäisiä leväesiintymistä kärsiviä rantoja pääkaupungissa.

Turha toivo. Uimavalvojan kopin seinällä tiedotettiin, että sinilevää on havaittu rannalla. En uskaltanut päästää pientä polskimaan kunnolla. Tyydyimme kahlailemaan rantavedessä.

Se harmitti, mutta lohdullista on, että Itämeressä sentään pystyy vielä uimaan, vaikka joskus joutuukin menemään lähirantaa kauemmas.

Lähitulevaisuudessa Itämerellä uhkaa käydä todella huonosti ilmastonmuutoksen vuoksi. Aikuiseksi kasvaneelle lapselleni ja hänen mahdollisille lapsilleen meri voi tarkoittaa leväpuuroallasta, jossa uiminen on oikeasti vaarallista terveydelle. He saavat myös katsella kaihoisina vanhoja valokuvia retkiluistelusta, pilkkimisestä ja jäällä hiihtämisestä, sillä meri ei enää jäädy kunnolla talvisin.

Ehkä meillä on onnea ja vältämme ilmastokriisin pahimmat seuraukset: esimerkiksi ruuan loppumisen ja yhteiskunnalliset levottomuudet. Maailman mittakaavassa Itämeren kärsimät vahingot ovat varmasti mitättömiä seurauksia ilmastonmuutoksesta. Silti minusta tuntuu epäoikeudenmukaiselta, että lapseni ja lapsenlapseni eivät saisi nauttia hellepäivän pulikoinnista Helsingin rannoilla tai kävelyretkistä meren jäällä kevättalven auringon kimalluksessa.

 

Tallennettu kategorioihin Blogi | Avainsanoina , , | Jätä kommentti

Pökköä pesään – mutta millaista?

Paula Sankelo on 32-vuotias yhden lapsen kotiäiti. Paula asuu viihtyisässä Itä-Helsingin lähiössä, lukee kävellessäänkin ja pitää talvesta.

Paula Sankelo on 32-vuotias yhden lapsen kotiäiti. Paula asuu viihtyisässä Itä-Helsingin lähiössä, lukee kävellessäänkin ja pitää talvesta.

Helsingin Energia tekee vuonna 2015 tärkeän investointipäätöksen. Tuolloin ratkaistaan, rakennetaanko Helsinkiin kokonaan uusi voimalaitos – ja tehdäänkö saman tien sellainen, jossa voidaan polttaa pelkkää uusiutuvaa biomassaa. Vaihtoehtona on korjata vanhoja voimaloita ja lisätä puupelletin osuutta niiden polttoaineessa. Tässä tapauksessa biopolttoaineen osuus jäisi korkeimmillaankin vain 40 prosenttiin.

Koska investointi on kallis, ei vuonna 2015 valittua ratkaisua tulla purkamaan lähivuosina, tuskin edes lähimpinä vuosikymmeninä. On vaarana, että Helsingin voimaloissa tuprutellaan kivihiiltä pitkälle tulevaisuuteen, kenties nykylasten keski-ikään saakka. Biomassan polttaminen ei ole ongelmaton vaihtoehto sekään, mutta kivihiileen sitoutuminen on kestämätöntä.

Helsingin Energian investointipäätöksen valmistelun tulisi kiinnostaa kaikkia helsinkiläisiä. Itse asiassa sen tulisi kiinnostaa kaikkia meitä suomalaisia, sillä Helsingin Energian päästöt muodostavat viitisen prosenttia koko Suomen kasvihuonepäästöistä. Helsinkiläisillä on kuitenkin erityinen vaikuttamisen paikka: investoinnista päättää viime kädessä kaupunginvaltuusto, eli helsinkiläisten sinne äänestämät päättäjät.

Me Ilmastovanhemmat kannatamme olemassaolevista vaihtoehdoista kestävintä eli kokonaan uuden biopolttoainevoimalan rakentamista. Emme tahdo lastemme saavuttavan kypsää keski-ikää Helsingissä, jossa yhä vain poltellaan kivihiiltä. Toisaalta jollei ilmaston lämpenemistä hillitä ajoissa, ei meidän lastemme keski-ikä näytä muutenkaan valoisalta. Sitä suuremmalla syyllä nyt on aika kääriä hihat ja kampanjoida vähähiilisemmän Helsingin puolesta.

Pk-seudun Ilmastovanhemmat on jo antanut ensimmäisen oman panoksensa investoinnin valmisteluun. Hanke on edennyt ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn, ja pk-seudun paikallisryhmä on jättänyt YVA-menettelystä huomautuksen. Vaadimme siirtymistä kivihiilestä uusiutuviin polttoaineisiin ja ympäristövaikutusten arviointia erikseen myös 100-prosenttisesti biopolttoainetta käyttävän voimalaitoksen osalta.

Aktiivisuus – niin meidän kuin muidenkin – on kantanut hedelmää. Täysverinen biokattila on tullut YVA-menettelyä edeltävissä huomautuksissa “hyvin voimakkaasti esille” (Ylen uutiset 30.5.2013), ja se aiotaan selvittää omana vaihtoehtonaan. Ensimmäinen askel oikeaan suuntaan on siis jo otettu.

Vaikka tämä askel on välttämätön, se tuskin on yksinään riittävä. Kampanjointi siis jatkuu, tähtäimenä kestävä investointipäätös vuonna 2015. Ilmastovanhempien Itä-Helsingin kirjeenvaihtajana en malta olla tähdentämättä, että uusi voimalaitos rakennettaisiin Vuosaareen. Ainakin tämä itähelsinkiläinen ilahtuisi kovasti uudesta biopolttoainevoimalasta melkein kotinurkilla! Sekään ei harmittaisi, että Hanasaaren hiilikasat katoaisivat maisemaa rumentamasta.

PS: Mikäli sinäkin tahdot vaikuttaa investointipäätökseen Ilmastovanhempien riveistä käsin, liity jäseneksemme ja tule mukaan pk-seudun paikallistoimintaan. Greenpeacella ja Maan ystävillä on käynissä Hiilivapaa Helsinki -kampanja olennaisesti samoin tavoittein. Lisäksi kuka hyvänsä helsinkiläinen voi olla yhteydessä kaupunginvaltuutettuihin yksityishenkilönä ja äänestäjänä: kaupunginvaltuutettujen yhteystietoja löydät Hiilivapaa Helsinki -kampanjan sivuilta.

Tallennettu kategorioihin Blogi | Avainsanoina , , , , , | Jätä kommentti

Lobbauskuulumisia: Nihkeilyä ja sympatiaa

Liisa Selvenius-Hurme on Ilmastovanhempien puheenjohtaja. Liisa on kohta keski-ikäinen kahden lapsen äiti, joka haaveilee kesämökistä ja rakastaa vuodenaikojen vaihtelua.

Liisa Selvenius-Hurme on Ilmastovanhempien puheenjohtaja. Liisa on kohta keski-ikäinen kahden lapsen äiti, joka haaveilee kesämökistä ja rakastaa vuodenaikojen vaihtelua.

Ilmastovanhemmat on kevään aikana tavannut suuren joukon vaikutusvaltaisia päättäjiä: ympäristöministeri Ville Niinistön, elinkeinoministeri Jan Vapaavuoren valtiosihteeri Marja Rislakin, maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen, liikenneministeri Merja Kyllösen erityisavustaja Sarianne Hartosen, asunto- ja viestintäministeri Krista Kiurun erityisavustaja Esa Suomisen, puolustusministeri Carl Haglundin erityisavustaja Patrik Gayerin, sisäministeri Päivi Räsäsen erityisavustaja Andrei Nahkalan, valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuoren, vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajan Annika Lapintien, vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtajan Pekka Haaviston sekä keskustan kansanedustajat Kimmo Tiilikaisen, Antti Kaikkosen ja Mirja Vehkaperän.

Tapaamisissa olemme kertoneet yhdistyksestämme: siitä, miksi vanhempien ilmastoliike on syntynyt ja miksi vaadimme tiukempaa ilmastopolitiikkaa Suomeen. Olemme vaatineet, että Suomeen on säädettävä ilmastolaki ja Suomen on sitouduttava ilmastotieteellisesti perusteltuihin, riittäviin päästövähennystavoitteisiin sekä edistettävä päästövähennystavoitteiden tiukentamista myös EU:ssa.

Vastaanotto on useimmiten ollut ystävällinen ja meidän on todettu olevan tärkeällä asialla. Olemme saaneet tärkeää tietoa meneillään olevista hankkeista, päätöksistä ja puolueiden sisäisestä ilmastotyöstä.

Valitettavan usein vastauksena vaatimuksiimme on kuitenkin vedottu vaikeaan taloudelliseen tilanteeseen ja siihen, että nyt vain ei ole mahdollista tehdä tiukempaa ilmastopolitiikkaa. Mitä vaikutusvaltaisempi päättäjä on kyseessä, sitä nihkeämmin ilmastopolitiikan tiukentamiseen tunnutaan suhtautuvan. Erityisen tikkuisen vastaanoton tavoitteemme saivat ministeri Jari Koskiselta, joka piti ilmastolakia turhana, kun taas esimerkiksi Niinistö, Hartonen, Tiilikainen, Kaikkonen ja Vehkaperä vaikuttivat ymmärtäneen hyvin vastuullisen ja kunnianhimoisen ilmastopolitiikan tarpeen ja tuntuivat työskentelevän tavoitteidemme puolesta.

Puolueiden ja päättäjien kannat pistetään todelliseen testiin myöhemmin tänä vuonna, kun ilmastolain ja ”Energia- ja ilmastotiekartta 2050:n” valmistelu etenee.

Yhteenvetona lobbaustapaamisista voi sanoa, että lyhyen aikavälin taloudellisten etujen turvaaminen näyttää päätöksenteossa jyräävän jalkoihinsa sen tavoitteen, jonka tulisi olla kaikessa päätöksenteossa etusijalla: maapallon säilyttämisen elinkelpoisena lapsillemme.

Teollisuus on onnistunut lobbauksessaan, nyt meidän on vaadittava päättäjiltä kauaskatseisuutta ja rohkeutta osallistua ilmastokatastrofin torjuntatalkoisiin. On tärkeää, että virallisten lobbaustapaamisten lisäksi myös yksittäiset ihmiset – lastensa, lastenlastensa ja tulevien lastensa tulevaisuudesta huolestuneet vanhemmat ja isovanhemmat – ovat yhteydessä päättäjiin ja vaativat tiukempaa ilmastopolitiikkaa. Muutenhan poliitikot kuvittelevat meidän olevan tyytyväisiä nykyiseen päätöksentekoon!

Ilmastovanhempien lobbaustyö jatkuu. Jos haluat mukaan Ilmastovanhempien politiikkaryhmään, lähetä sähköpostia osoitteeseen puheenjohtaja@ilmastovanhemmat.fi.

Tallennettu kategorioihin Blogi | Avainsanoina , , , | Jätä kommentti

Päättäkää poliitikot, kansalaiset päättivät jo!

Riikka Suominen on äiti, Huili-lehden päätoimittaja, helsinkiläinen kuluttaja-aktivisti ja kahden mäyräkoiran emäntä.

Riikka Suominen on äiti, Huili-lehden päätoimittaja, helsinkiläinen kuluttaja-aktivisti ja kahden mäyräkoiran emäntä.

Meistä useimmilla on varmaan ihan riittävästi rastittavaa kalentereissamme ilman, että jossain veroilmoituksen, säärikarvojen poiston ja päiväkodin myyjäisten välissä pitää ratkaista vielä ilmastonmuutoskin.

Senkö vuoksi neuvokkaat ilmastovanhemmat ovat keksineet, että hei, vaaditaankin vaan uutta lakia. Ei tarvitse itse laittaa rikkaa ristiin, sen kun vaatii päättäjät päättämään, että saastutus loppuu.

Mutta kyse ei ole siitä, että me ilmastovanhemmat mieluummin kirjoitamme rauhassa loppuun kuukausiraportin ja istuttelemme vähän taimia kuin pelastamme planeetan. Vaan että me kansalaiset olemme jo näyttäneet haluavamme muutosta.

Suomen Akatemia kertoi viime viikolla, että suomalaisessa energiankulutuksessa on tapahtunut käänne. Energian kulutus ei enää kasva, ja viime vuonna hiilidioksidipäästöt olivat ensimmäistä kertaa selvästi alle vuoden 1990 tason. Muutosta esitelleen professori Raimo Lovion mukaan ilmastonmuutoksen hillitseminen etenee tällä hetkellä nimenomaan alhaalta ylöspäin. Siis muutos on lähtöisin kansalaisilta, kunnilta ja yrityksiltä.

Kunnat hinkuvat hiilineutraaleiksi, tutkijat vaativat ilmastolakia, jopa kirkko on laatinut ilmasto-ohjelman ja kansalaiset asentelivat pelkästään viime vuonna lämpöpumppuja taloihinsa 400 miljoonalla eurolla.

Reaalimaailma siis etenee huomattavasti nopeammin kuin hallituksen ilmasto- ja energiastrategia. Koska ihmiset ja yritykset näyttävät joka tapauksessa toimivan ilmaston puolesta, kannattaisi poliitikkojen nyt kiireesti seurata perässä ja näyttää suuntaa.

Tällä hetkellä ilmastonmuutosta hillitään Suomessa poliittisen ohjauksen puutteesta huolimatta.

Tallennettu kategorioihin Blogi | Jätä kommentti

Kenellä on valta päättää Suomen päästöistä?

Jukka

Jukka Huhta on 32-vuotias tietotekniikka-asiantuntija, joka pyöräilee paljon, mutta kävelee metsässä paljon vähemmän kuin haluaisi. Kahden lapsen isä Helsingistä.

Viime aikoina on keskusteltu yksittäisen ihmisen vaikutusmahdollisuuksista ilmastonmuutoksen edessä. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa (HS 7.4.2013) muistutettiin, että vaikka yksittäisten ihmisten roolia ei voi unohtaa, ilmastonmuutoksen torjunnassa – tai torjumattomuudessa – isoin valta on kuitenkin suurilla mailla ja suurilla teollisuudenaloilla lobbareineen.

Pienen ihmisen roolia ei tosiaan sovi ylikorostaa suuntaan tai toiseen, mutta missä Suomen päästömääristä päätetään? Suomen Kuvalehden toimittaja Katri Merikallio muistutti juuri erinomaisessa blogikirjoituksessaan, että Suomen ilmasto- ja energiastrategia valmisteltiin työ- ja elinkeinoministeriössä.

Anteeksi, kuinka? Miksi Suomen päästöistä päättää elinkeinoministeriö?

Suomessa on yksi ministeriö, jolla on valta ylitse muiden. Kutsutaan sitä tässä nyt Valtiovarainministeriöksi isolla V:llä. Kehysbudjetilla ja varsinaisella talousarviolla määritellään, kuinka paljon varoja kullekin hallinnonalalle annetaan seuraavaksi budjettikaudeksi. Toki muodollisesti hallitus päättää näistä yhdessä, mutta VM viime kädessä istuu kirstun päällä.

Miksei meillä voisi yhtä hyvin olla Ympäristöministeriötä, joka valmistelisi päästöbudjetin, josta sitten jaetaan päästöt kullekin hallinnonalalle? Ministeriöt sitten saisivat oman hallinnonalansa sisällä päättää, mille sektorille kuuluu minkäkin verran. Työ- ja elinkeinoministeriökin saisi tietyn päästökiintiön ja voisi sitten tuumia, kuinka paljon kuuluu kullekin toimijalle. Päästökauppahan meillä jo olikin, mutta kuten tunnettua, siltä ei ole lupa odottaa liikoja.

Ajatusleikki sikseen. Lienee samantekevää lopputuloksen kannalta, millä keinoin siihen päästään. Tavoitteen kuitenkin tulisi tässä vaiheessa olla se, että katsotaan, kuinka paljon voidaan päästää minäkin vuonna, ja sitten annetaan valtionhallinnon ja elinkeinoelämän suunnitella keinot, joilla päästökattoa ei puhkaista. Ei niin päin, että uskotaan ja toivotaan, että näin paljon esimerkiksi paperiteollisuus varmaankin kasvaa (ja kun ei edes kasva!) ja määritellään energiankulutusennusteet ja sitä myötä päästöt perustuen toiveajatteluun.

Elinkeinoelämä kyllä sopeutuu ja keksii keinot omien päästöjensä leikkaamiseen. Mutta ei ennen kuin sen on pakko.

Tallennettu kategorioihin Blogi | Jätä kommentti

Parasiiteista päästöihin

Liisa Selvenius-Hurme on Ilmastovanhempien puheenjohtaja. Liisa on kohta keski-ikäinen kahden lapsen äiti, joka haaveilee kesämökistä ja rakastaa vuodenaikojen vaihtelua.

Liisa Selvenius-Hurme on Ilmastovanhempien puheenjohtaja. Liisa on kohta keski-ikäinen kahden lapsen äiti, joka haaveilee kesämökistä ja rakastaa vuodenaikojen vaihtelua.

Lapsella oli kihomatoja. Hain apteekista purkin punaisia pillereitä ja jaoin ne kaikille perheenjäsenille. Isommat saivat enemmän ja pienemmät vähemmän. Kaikki kuitenkin sen määrän, joka ohjeiden mukaan riittää madoista eroon pääsemiseksi. Eihän olisi mitään mieltä ottaa lääkettä niin vähän, ettei se riittäisi karkottamaan noita ikäviä pikku parasiitteja.

Pillereitä jakaessani tulin miettineeksi ilmastonmuutosta ja sen torjuntaa. Mitä mieltä on jättää päästöjen vähentäminen puolitiehen? Ilmastotieteen mukaan Suomen pitää vähentää päästöjään 40 prosenttia. Silti Suomi on sitoutunut vähentämään päästöjään vain 20 prosenttia.

Jatkoin matojen ja ilmastopolitiikan vertailua tunkiessani pyykkejä pesukoneeseen. Kihomadoista voi päästä eroon vain, jos kaikki saman päivähoitoryhmän perheet ottavat asian hoitaakseen. Madot tarttuvat herkästi ja leviävät aina uudelleen ja uudelleen, jos ei kaikkia kantajia saada lääkittyä. Matojen vastaisessa taistelussa vapaamatkustajat tekevät tyhjiksi muidenkin ponnistelut.

Ilmastonmuutoksen torjuntakaan ei salli vapaamatkustusta. Kaikkien on kannettava kortensa kekoon. Isojen päästäjien pitää kantaa iso korsi ja pienten vähän pienempi. Yhden maan vastuuttomuus saa toistenkin maiden ponnistelut tuntumaan turhilta. Siksi Suomenkin pitää olla tosissaan mukana talkoissa.

Napsautin pesukoneen päälle ja totesin, että siihen ne yhtäläisyydet loppuivatkin. Kihomadoista ei ole muuta haittaa kuin kutina. Ilmastonmuutos on todellinen uhka kaikkien meidän ja meidän lastemme tulevaisuudelle.

Tallennettu kategorioihin Blogi | Jätä kommentti

Ilmastovanhemmat tyrmää hallituksen energia- ja ilmastostrategian: Päättäjät eivät ota lapsiamme uhkaavaa ilmastokatastrofia tosissaan

Tiedote 3.4.2013

Tänään eduskunnan lähetekeskusteluun tuleva energia- ja ilmastostrategian päivitys saa helmikuussa toimintansa aloittaneelta Ilmastovanhemmat ry:ltä tylyn tuomion. “Strategia osoittaa, että Suomen päättäjät eivät ota ilmastokatastrofin uhkaa tosissaan, sillä asetetut päästövähennyksiä koskevat tavoitteet ovat aivan riittämättömät”, toteaa yhdistyksen puheenjohtaja Liisa Selvenius-Hurme.

Strategian mukaan Suomi saavuttaa EU:n päästövähennystavoitteet eli 20 prosentin vähennykset vuoteen 2020 mennessä. Tämä tavoite on kuitenkin riittämätön; hallitustenvälisen ilmastonmuutospaneelin IPCC:n neljännen arviointiraportin mukaan Suomen ja muiden teollisuusmaiden on vähennettävä päästöjään 40 prosenttia vuoden 1990 tasosta vuoteen 2020 mennessä, jotta ilmastokatastrofin hillitseminen olisi mahdollista. “Lasta voi kehua vähän pieleen menneestä suorituksesta, mutta kun valtakunnan vaikutusvaltaisimmat päättäjät alisuoriutuvat, ei ylpeilyyn ole aihetta”, Selvenius-Hurme sanoo.

Yhdistyksen mukaan myös kansainvälisissä tavoitteissa on parantamisen varaa. Energia- ja ilmastostrategiassa todetaan Suomen tukevan EU:n päätöstä, jonka mukaan se on valmis kiristämään päästövähennystavoitettaan 30 prosenttiin vuodelle 2020 vain, jos muut teollisuusmaat sitoutuvat vastaaviin vähennyksiin ja myös tärkeimmät kasvavat taloudet ovat mukana. “Suomi ei yksin voi torjua ilmastokatastrofia, mutta miten voimme olettaa muiden sitoutuvan riittäviin päästövähennyksiin, jos emme itse osoita olevamme tähän valmiita?”, Selvenius-Hurme ihmettelee. “Nyt on syytä pysähtyä miettimään, mitä lapsemme sanoisivat tällaisesta vastuun välttelystä ja heidän tulevaisuutensa vaarantamisesta.”

Ilmastovanhemmat toivoo hallituksen ryhdistäytyvän valmisteilla olevan ilmastolain käsittelyssä. “Laki, jossa sitouduttaisiin ilmastotieteellisesti perusteltuihin päästövähennystavoitteisiin, toisi Suomen ilmastopolitiikkaan ennustettavuutta. Tästä hyötyisivät sekä teollisuus että ilmastoystävällisten teknologioiden kehittäjät. Viime hetkeen jätetyt paniikkiratkaisut päästöjen vähentämiseksi ovat paitsi kalliita, myös haitallisia maamme elinkeinoelämälle”, Selvenius-Hurme huomauttaa.

 

Lisätietoja:

Ilmastovanhemmat ry:n puheenjohtaja Liisa Selvenius-Hurme
puheenjohtaja@ilmastovanhemmat.fi
puh. 050 410 4201

Ilmastovanhemmat ry:n tiedotusvastaava Minna Suihkonen
tiedotus@ilmastovanhemmat.fi

www.ilmastovanhemmat.fi

Ilmastovanhemmat on ilmastonmuutoksesta huolestuneiden vanhempien ja muiden lasten läheisten kansanliike. Me vaadimme päättäjiä ottamaan ilmastokatastrofin hillitsemisen päätöksenteon lähtökohdaksi. Vain siten voimme pelastaa maailman lapsillemme.

Tallennettu kategorioihin Ajankohtaista | Jätä kommentti

Itsekästä moralisointia?

Liisa Selvenius-Hurme on Ilmastovanhempien puheenjohtaja. Liisa on kohta keski-ikäinen kahden lapsen äiti, joka haaveilee kesämökistä ja rakastaa vuodenaikojen vaihtelua.

Liisa Selvenius-Hurme on Ilmastovanhempien puheenjohtaja. Liisa on kohta keski-ikäinen kahden lapsen äiti, joka haaveilee kesämökistä ja rakastaa vuodenaikojen vaihtelua.

Ilmastovanhemmat on saanut julkistamisensa jälkeen valtavasti hyvää palautetta. Hyvästä vastaanotosta ja vanhempien ilmastoliikkeen tarpeellisuudesta kertovat kohta kaksi tuhatta allekirjoitusta ilmastolakivetoomuksessamme, kymmenet uudet jäsenhakemukset ja yli tuhat Facebook-tykkääjää. Mutta toisenkinlaista palautetta on tullut.

Itsekästä, totesi joku keskustelija kuultuaan Ilmastovanhemmista. Moralisointia, sanoi toinen. Lasten hyväksikäyttöä ja pelottelua, syytti kolmas.

Arvelin jo ennen yhdistyksemme julkistamista, että tulemme saamaan kritiikkiä. Ymmärrän kyllä osan kritiikistä. Saan itsekin kylmiä väristyksiä vanhemmista, jotka puolustavat omien lastensa etuja kynsin ja hampain, ympärilleen katsomatta.

Olen miettinyt paljon motiivejani lähteä mukaan vanhempien ilmastoliikkeeseen; olenko liikkeellä vain itsekkäistä syistä? Vanhemman halu suojella lapsiaan on vaistonvarainen, voimakas tunne, joka voidaan varmasti nähdä myös itsekkyytenä: ”Minä ja minun lapset, ei niistä muista niin väliä”. Mutta kyse ei ole siitä, että me Ilmastovanhemmat haluaisimme vain maksimoida omien lastemme mahdollisuudet pärjätä tässä maailmassa. Jos haluaisin ainoastaan pelastaa omat lapseni, ostaisin bunkkerin, säilykkeitä, lääkkeitä ja aseita. Se olisi kai varmin tapa selvitä tulevaisuudessa, tuli mitä tuli. Sen sijaan haluamme pelastaa maapallon lapsillemme ja heidän jälkeensä tuleville. Me haluamme suojella lapsia ilmastonmuutoksen runtelemalta tulevaisuudelta.

Puhe lasten suojelemisesta koetaan herkästi moralisoivaksi. Onhan niin, että äiti- tai isäkorttia heilutetaan keskustelussa usein, kun halutaan todistella omien tarkoitusperien oikeellisuutta ja puhtautta: ”Kyllä minä tiedän, minulla on lapsia”. Yhdessä muiden Ilmastovanhempien kanssa otan tietoisen moralisoivaksi äidiksi leimaantumisen riskin ja puhun siitä, että ilmastopolitiikassa on kyse meidän lastemme ja muiden lasten suojelemisesta. Jääkarhujen kärsimyksistä ja sukupuuttoon kuolevista sammakoista on puhuttu ilmastokeskustelussa jo vuosia. Ja mihin se puhe on johtanut? Ei ainakaan päästövähennyksiin. Päinvastoin, kasvihuonekaasupäästöt jatkavat kasvuaan ja ilmastonmuutos etenee kiihtyvällä tahdilla.

Nyt on korkea aika puhua siitä, että ilmastonmuutos vaikuttaa jo olemassa oleviin ihmisiin: meidän lapsiimme ja muiden lapsiin. Ihmisiin, joiden tulisi voida katsoa toiveikkaasti tulevaisuuteensa. Siksi meidän on puhuttava lapsista.

Ilmastoa ei pelasteta hymistelemällä ja kiittelemällä kelvotonta ilmastopolitiikkaa. Jotta onnistuisimme päättämään ilmastohiljaisuuden ja saisimme ihmiset havahtumaan ilmastonmuutoksen todellisuuteen, meidän on myös peloteltava. Jos siis pelottelulla tarkoitetaan sitä, että esitämme perustellun näkemyksen lapsiamme odottavasta tulevaisuudesta, jos ilmastonmuutoksen hillitsemiseen ei tosissaan ryhdytä. Lapsia emme kuitenkaan pelottele. Yhdistyksemme viesti on suunnattu aikuisille, joilla on valtaa ja vaikutusmahdollisuuksia.

Kritiikki on hyvästä. Se saa meidät tarkastelemaan omia motiivejamme ja miettimään, miten saisimme viestimme perille oikein. Toivon, että kritiikin esittäjät malttavat tutustua yhdistykseemme ja sen tavoitteisiin. Ja toivon, että saamme palautetta myös siitä, miten voisimme vielä paremmin saada sanomamme perille ja äänemme kuuluviin.

Tallennettu kategorioihin Blogi | Avainsanoina , , | Jätä kommentti