Ilmastovanhemmat

Paula Sankelo on 32-vuotias yhden lapsen äiti. Paula asuu viihtyisässä Itä-Helsingin lähiössä, lukee kävellessäänkin ja pitää talvesta.

”Haluan tehdä osani ilmastokatastrofin torjumiseksi, minusta asia on todella tärkeä. Teen minkä voin, mutta tekisin vielä enemmän, jos minulla olisi kunnollista tietoa arkisten valintojeni vaikutuksesta ilmastoon. Harmi, että tällaista käytännön tietoa on niin heikosti saatavilla.”

– – –

”Ai, nämä kaikki kirjat käsittelevät juuri kaipaamiani aiheita? Ja lisääkin löytyisi? Niin sitä pitää! Hienoa, että tietoa on saatavilla – asiahan on kovin tärkeä. Nyt vain on niin, ettei minulla ole aikaa lukea kirjoja. Tiedäthän, on niin paljon muutakin työn alla.”

– – –

”Jaaha, vai tällä nettisivulla on yleiskatsaus minua eniten askarruttavista ilmastopulmista? Sehän näppärää. Tuon verran minäkin saan jossain välissä luettua. Jutellaan vaikka myöhemmin tästä lisää.”

– – –

”Tutustuinko vinkkaamaasi sivustoon? Tietysti – onhan asia erittäin tärkeä! Valitettavasti minun täytyy kuitenkin sanoa, etten saanut sieltä kovinkaan yksityiskohtaisia tietoja pohdintojeni tueksi. Lähestymistapa oli liian pinnallinen.”

– – –

”Niin niin, ymmärränhän minä, että kyseessä oli suppea esitys. Mainiota, että tällaisia yhteenvetojakin on laadittu! Asiahan on tärkeä. Minä olen kuitenkin sikäli perinpohjainen luonne, että tarvitsisin tarkempia tietolähteitä elämäntaparemonttini tueksi.”

– – –

”Ettäkö ne mainitut kirjat käsittelevät tarkemmin juuri kaipaamiani aiheita? Mutta minähän jo totesin, ettei minulla ole tässä elämäntilanteessa mahdollista lukea kovin laajalti.”

– – –

”Älähän nyt hermostu! Kirjalliseen materiaaliin perehtyminen ei taida sittenkään olla minun juttuni. Voi olla, että saisin enemmän irti keskustelusta samanhenkisessä joukossa. Sääli, ettei tällaisia ryhmiä ole olemassa – liittyisin sellaiseen mielelläni. Asiahan on niin tärkeä. Ehkä toisiamme sparraten pääsisimme pikku hiljaa myös sanoista tekoihin!”

– – –

”Ryhmiäkö on olemassa? Ja vieläpä lähellä minua? Johan nyt! Se on kyllä hyvä – on hienoa, että ajatuksia vaihdetaan kasvokkain ja ilmastotietous syvenee. Mutta suoraan sanoen en usko, että kykenen tuosta vain menemään mukaan aivan tuntemattomaan porukkaan. Ei sellainen oikein sovi minulle.”

– – –

”Vai olet sinä tulossa seuraavaan tapaamiseen? Ja voisit esitellä minut läsnäolijoille? Kiitoksia tarjouksesta, onhan se ystävällistä sinulta. Taidan kuitenkin jättää väliin.”

– – –

”Älä nyt pahastu, mutta – no, suoraan sanoen, vaikutat aika kireältä. Jos te kaikki olette samanlaisia tuossa ryhmässä, niin tuskin saisin tapaamisesta paljoakaan irti. Taidan vielä työstää tuumiani hiukan, kunnes löydän minua parhaiten palvelevan keskustelukerhon.”

– – –

”Mistä ihmeestä nyt pahastuit? Kyllä jokaisella on oikeus ryhtyä ilmastotalkoisiin vasta silloin, kun se itsestä hyvältä tuntuu. Ei kiireellä ja fanatismilla mitään ratkaista! Ongelmien syvällinen tiedostaminen on kuitenkin kaikkein olennaisinta, ja sellainen vie aikansa.”

– – –

”Kiitos sinullekin keskustelusta! Minusta on aivan todella tärkeää, että tästä aiheesta puhutaan. Olemme samaa mieltä siitä, että ilmastokatastrofi on torjuttava – ja pian!”

Riikka Suominen on äiti, Huili-lehden päätoimittaja, helsinkiläinen kuluttaja-aktivisti ja kahden mäyräkoiran emäntä.

Meistä useimmilla on varmaan ihan riittävästi rastittavaa kalentereissamme ilman, että jossain veroilmoituksen, säärikarvojen poiston ja päiväkodin myyjäisten välissä pitää ratkaista vielä ilmastonmuutoskin.

Senkö vuoksi neuvokkaat ilmastovanhemmat ovat keksineet, että hei, vaaditaankin vaan uutta lakia. Ei tarvitse itse laittaa rikkaa ristiin, sen kun vaatii päättäjät päättämään, että saastutus loppuu.

Mutta kyse ei ole siitä, että me ilmastovanhemmat mieluummin kirjoitamme rauhassa loppuun kuukausiraportin ja istuttelemme vähän taimia kuin pelastamme planeetan. Vaan että me kansalaiset olemme jo näyttäneet haluavamme muutosta.

Suomen Akatemia kertoi viime viikolla, että suomalaisessa energiankulutuksessa on tapahtunut käänne. Energian kulutus ei enää kasva, ja viime vuonna hiilidioksidipäästöt olivat ensimmäistä kertaa selvästi alle vuoden 1990 tason. Muutosta esitelleen professori Raimo Lovion mukaan ilmastonmuutoksen hillitseminen etenee tällä hetkellä nimenomaan alhaalta ylöspäin. Siis muutos on lähtöisin kansalaisilta, kunnilta ja yrityksiltä.

Kunnat hinkuvat hiilineutraaleiksi, tutkijat vaativat ilmastolakia, jopa kirkko on laatinut ilmasto-ohjelman ja kansalaiset asentelivat pelkästään viime vuonna lämpöpumppuja taloihinsa 400 miljoonalla eurolla.

Reaalimaailma siis etenee huomattavasti nopeammin kuin hallituksen ilmasto- ja energiastrategia. Koska ihmiset ja yritykset näyttävät joka tapauksessa toimivan ilmaston puolesta, kannattaisi poliitikkojen nyt kiireesti seurata perässä ja näyttää suuntaa.

Tällä hetkellä ilmastonmuutosta hillitään Suomessa poliittisen ohjauksen puutteesta huolimatta.

Jukka Huhta on 32-vuotias tietotekniikka-asiantuntija, joka pyöräilee paljon, mutta kävelee metsässä paljon vähemmän kuin haluaisi. Kahden lapsen isä Helsingistä.

Viime aikoina on keskusteltu yksittäisen ihmisen vaikutusmahdollisuuksista ilmastonmuutoksen edessä. Esimerkiksi Helsingin Sanomissa (HS 7.4.2013) muistutettiin, että vaikka yksittäisten ihmisten roolia ei voi unohtaa, ilmastonmuutoksen torjunnassa – tai torjumattomuudessa – isoin valta on kuitenkin suurilla mailla ja suurilla teollisuudenaloilla lobbareineen.

Pienen ihmisen roolia ei tosiaan sovi ylikorostaa suuntaan tai toiseen, mutta missä Suomen päästömääristä päätetään? Suomen Kuvalehden toimittaja Katri Merikallio muistutti juuri erinomaisessa blogikirjoituksessaan, että Suomen ilmasto- ja energiastrategia valmisteltiin työ- ja elinkeinoministeriössä.

Anteeksi, kuinka? Miksi Suomen päästöistä päättää elinkeinoministeriö?

Suomessa on yksi ministeriö, jolla on valta ylitse muiden. Kutsutaan sitä tässä nyt Valtiovarainministeriöksi isolla V:llä. Kehysbudjetilla ja varsinaisella talousarviolla määritellään, kuinka paljon varoja kullekin hallinnonalalle annetaan seuraavaksi budjettikaudeksi. Toki muodollisesti hallitus päättää näistä yhdessä, mutta VM viime kädessä istuu kirstun päällä.

Miksei meillä voisi yhtä hyvin olla Ympäristöministeriötä, joka valmistelisi päästöbudjetin, josta sitten jaetaan päästöt kullekin hallinnonalalle? Ministeriöt sitten saisivat oman hallinnonalansa sisällä päättää, mille sektorille kuuluu minkäkin verran. Työ- ja elinkeinoministeriökin saisi tietyn päästökiintiön ja voisi sitten tuumia, kuinka paljon kuuluu kullekin toimijalle. Päästökauppahan meillä jo olikin, mutta kuten tunnettua, siltä ei ole lupa odottaa liikoja.

Ajatusleikki sikseen. Lienee samantekevää lopputuloksen kannalta, millä keinoin siihen päästään. Tavoitteen kuitenkin tulisi tässä vaiheessa olla se, että katsotaan, kuinka paljon voidaan päästää minäkin vuonna, ja sitten annetaan valtionhallinnon ja elinkeinoelämän suunnitella keinot, joilla päästökattoa ei puhkaista. Ei niin päin, että uskotaan ja toivotaan, että näin paljon esimerkiksi paperiteollisuus varmaankin kasvaa (ja kun ei edes kasva!) ja määritellään energiankulutusennusteet ja sitä myötä päästöt perustuen toiveajatteluun.

Elinkeinoelämä kyllä sopeutuu ja keksii keinot omien päästöjensä leikkaamiseen. Mutta ei ennen kuin sen on pakko.

Liisa Selvenius-Hurme on Ilmastovanhempien puheenjohtaja. Liisa on kohta keski-ikäinen kahden lapsen äiti, joka haaveilee kesämökistä ja rakastaa vuodenaikojen vaihtelua.

Lapsella oli kihomatoja. Hain apteekista purkin punaisia pillereitä ja jaoin ne kaikille perheenjäsenille. Isommat saivat enemmän ja pienemmät vähemmän. Kaikki kuitenkin sen määrän, joka ohjeiden mukaan riittää madoista eroon pääsemiseksi. Eihän olisi mitään mieltä ottaa lääkettä niin vähän, ettei se riittäisi karkottamaan noita ikäviä pikku parasiitteja.

Pillereitä jakaessani tulin miettineeksi ilmastonmuutosta ja sen torjuntaa. Mitä mieltä on jättää päästöjen vähentäminen puolitiehen? Ilmastotieteen mukaan Suomen pitää vähentää päästöjään 40 prosenttia. Silti Suomi on sitoutunut vähentämään päästöjään vain 20 prosenttia.

Jatkoin matojen ja ilmastopolitiikan vertailua tunkiessani pyykkejä pesukoneeseen. Kihomadoista voi päästä eroon vain, jos kaikki saman päivähoitoryhmän perheet ottavat asian hoitaakseen. Madot tarttuvat herkästi ja leviävät aina uudelleen ja uudelleen, jos ei kaikkia kantajia saada lääkittyä. Matojen vastaisessa taistelussa vapaamatkustajat tekevät tyhjiksi muidenkin ponnistelut.

Ilmastonmuutoksen torjuntakaan ei salli vapaamatkustusta. Kaikkien on kannettava kortensa kekoon. Isojen päästäjien pitää kantaa iso korsi ja pienten vähän pienempi. Yhden maan vastuuttomuus saa toistenkin maiden ponnistelut tuntumaan turhilta. Siksi Suomenkin pitää olla tosissaan mukana talkoissa.

Napsautin pesukoneen päälle ja totesin, että siihen ne yhtäläisyydet loppuivatkin. Kihomadoista ei ole muuta haittaa kuin kutina. Ilmastonmuutos on todellinen uhka kaikkien meidän ja meidän lastemme tulevaisuudelle.