Environmental Research Letters -tiedejulkaisussa on ilmestynyt tutkimus, jossa punnitaan erilaisten ilmastotekojen todellista vaikutusta ilmaston lämpenemiseen. Tutkimuksen mukaan (länsimaisten) yksilöiden ja perheiden vaikuttavimmat ilmastoteot ovat yksityisautosta luopuminen, kasvisruokavalio, lentomatkailun vähentäminen ja lapsiluvun rajoittaminen.
Tutkimus on herättänyt keskustelua myös Suomessa. Kommentteja on kirvoittanut ennen kaikkea se löydös, että lapsiluvun rajoittaminen on eräs vaikuttavimmista toimenpiteistä, joita yksilö meillä länsimaissa voi tehdä. Meiltä Ilmastovanhemmiltakin on kysytty kantaamme lapsiluvun rajoittamiseen. (Täällä Helsingin Sanomien juttu aiheesta, avautuu HS:n tilaajille.)
Lyhyt vastaus on: ilmastonmuutoksen torjuminen ei ole yksilöiden tai perheiden harteilla, vaan sen tulisi olla politiikan ykkösprioriteetti niin kunnallisella, valtakunnallisella kuin kansainväliselläkin tasolla. Yksilöiden lisääntymispäätöksiin puolestaan vaikuttaa hyvin moni tekijä, ilmasto vain yhtenä niistä. Me Ilmastovanhemmat emme arvostele kenenkään lapsilukua tai ilmoita sopivaa perhekokoa. Ilmastovanhemmissakin on mukana hyvin monenlaisten perheiden vanhempia ja isovanhempia, kuten myös lapsettomia.
Pidämme artikkelin herättämää keskustelua tervetulleena. Tämä kirjoitus on eräs tapa osallistua siihen, ja se tarjoaa yllä lausuttua huomattavasti pidemmän pohdinnan ilmastonmuutoksen ja perheenlisäyksen problematiikasta. Meille Ilmastovanhemmille aihe on läheinen, kuten arvata saattaa, eikä asiaa voi kokonaan kuitata lyhyellä kommentilla. Keskustelu lapsiluvun ja ilmastonmuutoksen yhteyksistä on tarpeellista, mutta siinä päädytään helposti tietyille harhapoluille, joita tahdomme tässä yhteydessä hieman luodata.
* * *
Mitä tulee tuoreeseen tutkimusartikkeliin, sen kommentoinnissa on sivuutettu varsinainen tutkimusasetelma. Artikkelin koko nimi kuuluu: ”The Climate Mitigation Gap: Education and Government Recommendations vs. Effective Individual Actions”. Tutkimuksessa ei siis ainoastaan punnita (länsimaisten) yksilöiden ilmastotekojen vaikuttavuutta, vaan lisäksi kartoitetaan erilaisia (länsimaisten) oppikirjojen sekä viranomaisten suosittelemia ilmastotekoja. Annettuja suosituksia verrataan löydöksiin: ovatko vaikuttavimmat ilmastoteot juuri niitä, joista oppikirjoissa puhutaan ja joihin valtiot kansalaisiaan kehottavat?
Nimenomaan tästä näkökulmasta artikkelin johtopäätökset ovat kaikkein kiinnostavimpia. Tutkimuksessa käy ilmi, että oppimateriaaleissa ja erilaisissa viranomaissuosituksissa kansalaisia ja perheitä kehotetaan ”ilmastotekoihin”, joilla on vain vähän vaikutusta ilmaston lämpenemiseen. Tällaisia arjen pieniä ekotekoja ovat esimerkiksi kierrätys ja energiatehokkaiden valaisimien käyttäminen: hyviä tekoja sinänsä, mutta eivät ilmaston kannalta merkittäviä.
Niissäkin tapauksissa, joissa oppikirjan tai viranomaisen suositus sivuaa jotakin potentiaalisesti merkittävää ilmastotekoa, suositus jää usein puolitiehen – tai vieläkin laimeammaksi. Kansalaista saatetaan esimerkiksi kehottaa taloudellisempaan ajotapaan, mutta jätetään mainitsematta, että vasta autosta luopuminen olisi merkittävä ilmastoteko. Samoin voidaan rohkaista vähentämään lihan syömistä, mutta ei kerrota suoraan, että kokonaan kasvisperäiseen ruokavalioon siirtyminen olisi ilmaston kannalta huomattavasti järkevämpi vaihtoehto.
Tässä mielessä uutisointi yksilön valintojen todellisista vaikutuksista on paikallaan. Vastuuta ilmastonmuutoksen hillitsemisestä ei voi sälyttää yksilöille ja perheille: tämä on myös Ilmastovanhempien toiminnan perusajatus. Samaan aikaan yksilöillä on kuitenkin oikeus saada luotettavaa tietoa erilaisten valintojen vaikutuksista ja niiden keskinäisistä mittasuhteista. Yhä toisinaan kuulee väitettävän, että esimerkiksi roskien lajittelu, muovikassien välttäminen tai valojen sammuttaminen olisivat relevantteja ilmastotekoja. Mikäli jopa oppikirjoissa tai viranomaislähteissä esitetään tämän suuntaisia väitteitä, on tutkijoiden tärkeää korjata nämä mittakaavaharhat.
Artikkelin keskeinen suositus onkin: koululaitoksen ja viranomaisten tulisi antaa kansalaisille laadukkaampaa tietoa yksilön valintojen vaikutuksista ilmaston lämpenemiseen. Tämä on eri asia kuin antaa yksilölle suora suositus: hanki yksi lapsi vähemmän!
* * *
Siitä ei kuitenkaan päästä mihinkään, että lapsen saaminen on nykyisellään ilmastoa kuormittava teko. On myös olennainen lähtökohta, että se on ilmastoa eniten kuormittava teko nimenomaan niissä maissa, joissa kasvihuonekaasupäästöt henkeä kohtaan ovat korkeimmat. Tuore tutkimus käsittelikin juuri tällaisia paljon saastuttavia länsimaita. On aivan oikein myöntää, että juuri täällä lapsen saaminen aiheuttaa enemmän päästöjä kuin köyhemmissä maissa.
Tämän tiedon tulisi tukkia eräs argumentoinnin harhapolku: tutkimuslöydöstä ei voi käyttää perustelemaan sellaista kantaa, että keskeisin ilmasto-ongelmamme olisi ”väestöräjähdys” jossain tuolla muualla (lue: köyhissä maissa). Maailman väestönkasvu on jo tasaantumassa, mutta joillakin alueilla väestö todella yhä kasvaa voimakkaasti. Tällaisia alueita ovat esimerkiksi Afrikan maat Niger, Somalia ja Mali, jotka eivät ole tunnettuja suurista kasvihuonekaasupäästöistään henkeä kohden.
Onneksi tiedetään jo pätevät keinot siihen, kuinka väestönkasvua voidaan hillitä niillä alueilla, joilla se ei vielä ole kestävällä tasolla. Tällaisia keinoja ovat esimerkiksi naisten koulutus ja parempi terveydenhuolto. Nämä keinot eivät ainoastaan auta hillitsemään väestönkasvua, vaan ovat päämääriä jo itsessään. Länsimaidenkin tulisi ilman muuta satsata enemmän maailman köyhien naisten kouluttamiseen. Ilmastonmuutoksen hillitsemisen saralla meidän länsimaiden asukkaiden tulisi kuitenkin muistaa ennen kaikkea omat päästömme, eikä syytellä ongelmasta maailman köyhimpiin kuuluvia alueita.
* * *
Tästä päästään tärkeään kysymykseen: ketkä lopulta ovat vastuussa ”meidän” päästöistämme? Vaikka päästöjä voidaan tilastoida per capita, jakautuuko myös yksilötasolla vastuu nykyisistä (ja historiallisista) päästöistä tasaisesti? Vastaus on tietysti: ei jakaudu. Vastuuta ilmaston lämpenemisestä voidaan ja täytyy punnita muutenkin kuin yksilöiden ja perheiden valintojen kautta. Yksilön vallintoihin keskittyvä keskustelu hämärtää sitä, että toisilla tahoilla on enemmän vaikutusvaltaa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, ja valitettavasti myös sen kiihdyttämiseksi.
Ei ole kaikkein olennaisinta, ajetaanko tavallisessa suomalaisessa perheessä juuri tällä hetkellä polkupyörällä vai henkilöautolla, kuinka monena päivänä viikossa nyt syödään lihaa, tai onko perheessä yksi vai kolme lasta. Kaikkein suurin vastuu ilmaston lämpenemisestä on niillä yksilöillä, yrityksillä ja ryhmittymillä, jotka – joko liike-elämässä tai politiikassa – aktiivisesti kiihdyttävät ilmastonmuutosta sekä jarruttavat muutosta ekologisesti kestävämpiin yhteiskuntarakenteisiin.
Suurin vastuu on heillä, jotka levittävät vääristeltyä tietoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista. Heillä, jotka vaativat tai peräti myöntävät verovaroin kustannettuja tukiaisia fossiilisille polttoaineille. Heillä, joiden mielestä meillä ei ole kiire sulkea kivihiilivoimaloita. Heillä, jotka aikovat porata öljyä arktisilla alueilla. Heillä, jotka haluavat entisestään kiihdyttää metsien hakkuita. Heitä meidän tulee ensimmäisenä osoittaa sormella ja vaatia tilille, ennen kuin kiistelemme oman lapsilukumme oikeutuksesta.
* * *
Yksilövalintojen korostaminen vie helposti ajatuksia sellaiseen suuntaan, että esimerkiksi yhden lapsen perheet olisivat ilmaston kannalta kelvollisia, hyväksyttävämpiä kuin muut. Tällaiset väitteet ovat kuitenkin väistämättä yksinkertaistuksia: ne jättävät huomioimatta monta olennaisen tärkeää puolta valinnoistamme, perheistämme ja koko yhteiskunnastamme.
Ei ole itsestään selvää, että yksilö voi edes valita lapsilukunsa. Moni ei saa lasta tai useampia lapsia, vaikka tahtoisi. Toisaalta kaikki raskaudet eivät ole suunniteltuja tai toivottuja. Perhekokoa rajoittavat myös taloudelliset ja työllisyyteen liittyvät olosuhteet. Yksilöiden lisääntymisterveys ei ylipäänsä ole täysin omissa käsissämme: tätä ei voi kylliksi korostaa maassa, jossa esimerkiksi transihmisten pakkosterilointi on kaikessa brutaaliudessaan yhä lain vaatimus. On yksinkertaistavaa ajatella, että keskimäärin perheet tai yksilöt noin vain suunnittelisivat lapsilukunsa, olipa ilmastonmuutos tässä päätöksessä missä roolissa hyvänsä.
Toisaalta on harhaanjohtavaa olettaa, että esimerkiksi Suomessa olisi nykyisellään olemassa jokin ilmaston tai ympäristön kannalta absoluuttisesti kestävä perhekoko. Tätä valottaa Kelan tutkimus, jossa tarkasteltiin pienituloisten perusturvan saajien elintapojen vaikutusta ympäristöön. Tutkimuksessa havaittiin, että jopa hyvin köyhät suomalaiset – sellaiset, joiden elämäntyyli voidaan katsoa sosiaalisesti sietämättömän niukaksi – kuormittavat maapalloa liikaa. Tämä ei johtunut tutkittavien yksilöiden henkilökohtaisista valinnoista, vaan siitä, että nykyisessä infrastruktuurissamme on köyhänkin miltei mahdotonta elää ympäristön kannalta kestävää elämää. Asunto täytyy lämmittää jollain konstilla, julkinenkin liikenne toimii usein fossiilisilla polttoaineilla, halpa ruoka voidaan tuottaa ympäristöä kuormittavasti, ja niin edelleen. Yhden ainoan tutkimushenkilön laskennallinen materiaalijalanjälki oli ekologisesti kestävällä tasolla; hän oli asunnoton.
Meidän täytyy pysähtyä tämän tutkimuksen äärelle. Meidän täytyy siteerata tätä löydöstä aina kun joku ottaa puheeksi muovikassit tai energiansäästölamput. Etenkin, jos ne ottaa puheeksi poliitikko! Tosiasia kun on se, että juuri kukaan meistä ei nykytilanteessa elä kestävästi, ellei satu olemaan todella köyhä ja kaiken lisäksi koditon. Tutkimuksen keskeinen johtopäätös onkin: ”Suomalaisessa yhteiskunnassa luonnonvarojen kulutusta ei voida vähentää kestävälle tasolle ainoastaan yksilöllisiä kulutustottumuksia muuttamalla, vaan se edellyttää institutionaalisia muutoksia infrastruktuurissa, tuotantotavoissa ja yhteiskunnallisissa palveluissa.”
Tässä tilanteessa on epäolennaista keskittyä tarjoilemaan ympäristöystävällisen elämän suosituksia yksilöille ja perheille. Mahdollisimman oikeaa tietoa eri valintojen vaikutuksista on syytä antaa, etenkin jos sattuu olemaan oppikirjojen laatija tai virkamies. On relevanttia tietää, että lapsiluku, autottomuus, lentämisen lopettaminen ja kasvisruokavalio vaikuttavat ilmaston lämpenemiseen aivan eri suuruusluokassa kuin lamppujen vaihtaminen tai pyykin kuivaaminen narulla. Asioiden mittakaavasta on hyvä olla selvillä, koska tietysti myös meidän yksilöiden tulee pyrkiä rakentamaan arkeamme mahdollisimman kestävien valintojen varaan.
Nykyisellään kuitenkin kuormitamme ilmastoa ja ympäristöä miltei väistämättä liikaa, oli meillä lapsia tai ei. Tilanne ei voi jatkua tällaisena! Meidän on muutettava koko energiantuotantomme, koko infrastruktuurimme kestävämmäksi. Riittävän suuren muutoksen voimme saada aikaan vain yhteistuumin ja aktiivisina kansalaisina, emme yksilöllisten valintojemme kautta. Ilmastonmuutos on monelle lisääntymisikäiselle eräs perhekokoon vaikuttava tekijä, mutta perhekoko ei ole avain ilmastonmuutoksen hillitsemiseen, ei meillä eikä muualla.
* * *
On joka tapauksessa erittäin hyvä, että ilmastonmuutoksen ja perhekoon yhteyksistä on alettu Suomessakin keskustella. On tärkeää puhua ja kirjoittaa myös siitä, että yhteys toimii kumpaankin suuntaan: perhekoolla on vaikutusta ilmaston lämpenemiseen, mutta ilmastokriisi vaikuttaa jo itsessään perhekokoon. Synkät tulevaisuudennäkymät kun heijastuvat jo nyt monen lisääntymisikäisen suomalaisen lisääntymispäätökseen, ja tämä itsessään on traagista.
Ei ole tarpeen nostaa jalustalle mitään yksittäistä ratkaisua tai moittia toista, vaan tunnistaa ja tunnustaa tosiseikaksi, että ilmastokriisi on vakava paikka myös lisääntymisen kannalta. Tästä kriisistä kirjoitti koskettavasti nimimerkki ”’Vapaaehtoisesti’ lapseton” Helsingin Sanomissa:
”Tuntuu kuin sukupolveni ja tulevien sukupolvien ihmisiltä olisi riistetty mahdollisuus onnelliseen tulevaisuuteen: vakaaseen työelämään ja turvalliseen perhe-elämään. […] Lapsettomuuspäätöksessäni ei siis ole kyse siitä, etten haluaisi lapsia. En vain halua lapsia tällaiseen maailmaan.” (HS 8.5.2017)
Kannanotto sai paljon ymmärtävää vastakaikua sosiaalisessa mediassa. Moni tunnistaa kipeästi tämän dilemman, vaikkei olisi päätynyt samaan ratkaisuun.
Kansainvälisessä ilmastoliikkeessä on myös toimintamuotoja, jotka käsittelevät ilmastonmuutosta lisääntymisen kriisinä. Yhdysvalloissa toimii lisääntymisikäisten naisten perustama verkosto Conceivable Future, jonka julkaisuissa ja tapahtumissa ihmiset voivat kertoa ilmastonmuutoksen vaikutuksista heidän omiin lisääntymispäätöksiinsä, sekä harkintaan liittyvistä ajatuksista ja tunteista. Verkoston ajatuksena ei ole löytää ”oikeaa” ratkaisua perhekoon pulmaan, eikä myöskään toimia pelkkänä terapiaryhmänä vaikeiden tuntemusten purkamiseen. Tärkeintä on tunnistaa, että valtiot eivät hillitse ilmastonmuutosta tarpeeksi tehokkaasti, ja tämä puolestaan vaikuttaa jo siihen, uskaltavatko tavalliset kansalaiset ylipäänsä yrittää lisääntyä. Tilanteeseen on saatava muutos.
On suorastaan järkyttävän epäoikeudenmukaista, että me tavalliset ihmiset – Yhdysvalloissa, Suomessa tai missä hyvänsä – joudumme edes harkitsemaan, uskallammeko saattaa lapsia maailmaan. Tästä epäoikeudenmukaisuudesta meidän tulisi ennen kaikkea puhua, ja samalla vaatia konkreettisia politiikkatoimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Conceivable Future -verkosto vaatii fossiilisten polttoaineiden tukien lakkauttamista, ja sama vaatimus on Ilmastovanhemmilla. Ilmastovanhemmilla on myös oma toimintamuoto Toivokerho, jossa on keskusteltu muun muassa ilmastokriisin vaikutuksista omaan perhekokoon. Kannustamme halukkaita tulemaan mukaan tällaiseen toimintaan, tai vaikkapa ottamaan asian puheeksi omassa arjessa! Asiasta voi keskustella yksittäisiä perheitä tai ratkaisuja syyllistämättä
Ylipäänsä meidän ei ole pakko hyväksyä asetelmaa, jossa asiantuntijat ilmoittavat meille ”oikean” ratkaisun perhekokomme suhteen. Ja on vielä syytä korostaa, että itse tutkimusartikkeli, josta keskustelu tällä kerralla lähti liikkeelle, ei näin edes pyrkinyt tekemään. Tutkijat peräänkuuluttivat koululaitoksilta ja viranomaisilta tarkempaa tietoa yksilön valintojen vaikutuksista ilmastonmuutokseen. Mekin kannustamme tähän! Ennen kaikkea kuitenkin vaadimme päättäjiltä niin nopeita ja tehokkaita päätöksiä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, että tämä lisääntymiseen liittyvä dilemma poistuu, tai lyhyellä tähtäimellä ainakin merkittävästi lievenee.
Meillä pitäisi olla kaikki oikeus luottaa siihen, että ihmisarvoinen elämä on mahdollinen seuraavallekin sukupolvelle, ja kaikille sukupolville siitä eteenpäin. Tämä on perustavanlaatuinen ihmisoikeus, ja sen vaatiminen on aivan ilmastoliikkeen ytimessä. Vielä ei ole myöhäistä muuttaa maailma sellaiseksi, että lapsiakin uskaltaa toivoa hieman rauhallisemmin mielin.
