Mikko Valtonen on maltillinen 31-vuotias väitöskirjatutkija, kouluttaja ja opettaja oppimassa päättäväisesti hyvää yhden maapallon kokoista elämää. Lue lisää osoitteesta rakkaudestammelajiin.com.
Se voimakas tunne kun vihdoin oivaltaa mikä oma elämäntehtävä on. Se vuosi oli 2016. Minä haluan maailman, jossa ilmastonmuutoksen ongelma ratkaistaan – ei viivyttelyä, ei tekosyitä. Haluan maailman, jossa me aikuiset viisastumme suojelemaan lastemme tulevaisuutta omilla valinnoillamme. Tänään.
Löysin itseni pohtimasta, voisinko luoda tästä tavoitteesta itselleni ilmastotyöpaikan luokanopettajana ja aikuiskouluttajana. Päätin yrittää ja olen laittanut kaiken peliin. Seikkailu kutsui. Nyt vuonna 2018 teen työkseni väitöskirjatutkimusta Tampereen yliopistossa ilmastonmuutoksen hillitsemisestä oppimisen keinoin. Onnistuminen ratkaisi ongelman nimeltä aika: minulla on aikaa toimia ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, se on työni.
Tervetuloa lastemme tulevaisuutta suojelevaan kohtuullisuuskouluun nimeltä Rakkaudesta lajiin. Pilotoin parhaillani Jyväskylässä ja pian myös Tampereella tätä kehittämääni toimintamallia. Oppimisryhmässämme ilmastonmuutoksesta huolissaan olevat tavalliset ihmiset kerääntyvät viikoittain yhteen toisiaan tukien, kannustaen ja yhdessä oppien. Tarkoituksena on kahdeksan tapaamisen aikana vahvistaa jokaisen kykyä ratkaista omakohtaisesti aikamme suurinta ongelmaa. Lähtökohtana on turvallinen ja ystävällinen tila, jossa tutkimme hyvää elämää yhden maapallon rajoissa ja kohtuullistamme omaa hiilijalanjälkeämme. Ohjaajana on koskettavaa ja rohkaisevaa nähdä ihmisten laittavan itsensä peliin oppiakseen kohtuullisempaa elämätapaa. Arvostan näiden ihmisten rohkeutta suuresti ja syvästi.
Perusopetuksen opetussuunnitelma (2014) sanoo ilmastonmuutoksesta seuraavaa:
”Ihminen on osa luontoa ja täysin riippuvainen ekosysteemien elinvoimaisuudesta. Tämän ymmärtäminen on keskeistä ihmisenä kasvussa. Perusopetuksessa tunnistetaan kestävän kehityksen ja ekososiaalisen sivistyksen välttämättömyys, toimitaan sen mukaisesti ja ohjataan oppilaita kestävän elämäntavan omaksumiseen. (…) Ekososiaalinen sivistys merkitsee ymmärrystä erityisesti ilmastonmuutoksen vakavuudesta sekä pyrkimystä toimia kestävästi. (…) Perusopetuksessa pohditaan kulutus- ja tuotantotavoissa ilmeneviä ristiriitoja suhteessa kestävään tulevaisuuteen sekä etsitään ja toteutetaan yhteistoimin ja pitkäjänteisesti elämäntapaamme korjaavia ratkaisuja.”
Kestävän kehityksen ja ekososiaalisen sivistyksen välttämättömyys tunnustetaan: opetuksen tavoitteena on ohjata oppilaita omaksumaan kestävä elämäntapa ja toimimaan arjessa sen mukaisesti. Kaikessa toiminnassa tulee ottaa jatkossa huomioon kestävän elämäntavan välttämättömyys. Olen pohtinut paljon sitä, että ekososiaalista sivistystä ei voi opettaa ilman ekososiaalisesti sivistyneitä opettajia. Suomalainen elämäntapa on tällä hetkellä kaukana kestävästä tasosta: tarvittaisiin yli neljä maapalloa mahdollistamaan käyttäytymistottumuksemme (WGBU 2009; Randall & Brown 2015, 15; Salo ym. 2016). Miten voin opettaa oppilailleni jotain sellaista, jota en itsekään vielä osaa?
Lapsemme tarvitsevatkin ennen kaikkea meidän aikuisten oppimista mahdollistamaan oman oppimisensa. Kuten lapset, myös aikuiset tarvitsevat omassa oppimisprosessissaan ekososiaalisen sivistyksen pitkäaikaista, sinnikästä ja sisukasta harjoittelua, kasvua aktiivisiksi tekijöiksi omassa yhteisössä, tilaisuuksia tunnetaitojensa kehittämiseen, tukea oman oppimisprosessinsa ymmärtämisessä, edistyksen näkyväksi tekemistä, rohkaisevaa ja yrittämiseen kannustavaa ilmapiiriä sekä edellytyksiä tutkimiseen, kokeilemiseen, innostumiseen ja onnistumiseen (POPS 2014). Yhdessä voimme oppia ja onnistua: hyvä elämä yhden maapallon rajoissa, täältä me sisukkaasti ja esteitä ylittäen tulemme.
On helppoa kokea voimattomuutta ilmastonmuutoksen kaltaisen ongelman äärellä. Voi tuntua siltä, että eihän yksi ihminen voi merkittävästi vaikuttaa. Ymmärrän tunteen, mutta tosiasiassa yksi ihminen ei voi olla vaikuttamatta. Meillä on enemmän valtaa kuin tyypillisesti uskomme. Tutkimusten perusteella näyttää siltä, että enemmistö maailman ihmisistä suhtautuu kestävän kehityksen periaatteisiin myönteisesti mutta passiivisesti. Tämä on laaja yhteiskunnallinen ongelma, jota seuraavaksi hieman havainnollistan.
Isossa-Britanniassa vuonna 2013 tehdyssä laajassa kyselytutkimuksessa jaettiin ihmiset kolmeen luokkaan sen mukaan, kuinka he suhtautuivat ilmastonmuutokseen: 19,6 % ihmisistä (vakuuttumattomat) ei ole vakuuttunut ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen todenperäisyydestä, 63,9 % (liikkumattomat) hyväksyy ilmastonmuutoksen todenperäisyyden käyttäytymättä kuitenkaan aktiivisesti sen torjumiseksi ja 14,5 % (johdonmukaiset) hyväksyy ilmastonmuutoksen todenperäisyyden ja toimii sen torjumiseksi omassa elämässään (Rowson 2013). Noin 80 % enemmistö siis uskoo ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen olevan vakava uhka, mutta vain 15 % käyttäytyy omassa elämässään johdonmukaisesti sen torjumiseksi.
Veikkaan, että luvut ovat myös meillä Suomessa samansuuntaisia. Ekososiaalisesti sivistyneen käyttäytymisen ydinhaasteena ei siis vaikuttaisi olevan tietämättömyys tai ihmisen aiheuttaman ilmastonmuutoksen kieltäminen tai epäileminen, vaan enemmistön passiivinen käyttäytyminen suhteessa kaikkia uhkaavaan ilmiöön. Mihin ryhmään itse kuulut?
Rinnastetaanpa yllä oleva tilasto demokratiaan, vaaleihin ja äänestämiseen. Mitä ajattelisimme ja miten reagoisimme, jos äänestysprosentit vaaleissamme olisivat samaa luokkaa? Äänestysprosentti ilmastovaaleissa olisi tällä hetkellä noin 15 %. Nukkuvien puolue olisi suurin ja jakautuisi kahteen leiriin: vakuuttumattomat (20 %) eivät uskoisi, että vaaleja on ylipäätään olemassakaan, kun taas liikkumattomat (65 %) uskoisivat, että vaalit ovat totta ja niiden tulos tärkeä, mutta jättäisivät kuitenkin oman äänioikeutensa käyttämättä. Meillä olisi enemmistö, joka ei uskoisi voivansa vaikuttaa vaaleissa. Erillisyyden harhassa liikkumattomat uskoisivat olevansa vain yksittäisiä henkilöitä kaikkien ryhmien ulkopuolella. Samalla he muodostavat suurimman ryhmän, joka tulee kansalaistasolla ratkaisemaan kysymyksen ilmastonmuutoksesta.
Arvon liikkumattomat! Johdonmukaiset tarvitsevat teitä, lapsemme tarvitsevat ääntänne turvallisen tulevaisuuden mahdollistamiseksi.
Asenteen tasolla olemme lähellä ratkaisua, käyttäytymisen tasolla kauempana. Mikä selittää sen, että enemmistö ihmisistä tunnustaa ilmastonmuutoksen vakavaksi ongelmaksi, mutta ei arjessaan onnistu käyttäytymään sen mukaisesti? Ilmastonmuutoksen epäilemisen ja tarvittavien käyttäytymismuutosten vastustamisen on tutkimuksissa väitetty olevan osaltaan seurausta halusta välttää kielteisiä tunteita. Psyykkiset vaikeudet ovat tosiasia: ilmastonmuutos saattaa aiheuttaa pelkoa ja ahdistusta sen seurauksista, surua mahdollisesti aiheutuvista peruuttamattomista vahingoista ympäristölle, syyllisyyttä omasta osallisuudesta, avuttomuuden tunnetta suhteessa tarvittavien muutosten laajuuteen, omaa identiteettiä sekä statusta uhkaavaa tunnetta tai menettämisen tunnetta, kun omista käyttäytymistottumuksista on luovuttava. Tunnen myötätuntoa näitä vaikeuksia kohtaan, ne ovat myös itselleni monelta osin tuttuja. Suurten elämänmuutosten edessä onkin normaalia kokea sisäisiä ristiriitoja omien aikomusten ja oman käyttäytymisen välillä.
Pelkoa herättävä viestintä ilmastonmuutokseen liittyen ei näytä tehokkaasti johtavan myönteisiin käyttäytymismuutoksiin, ellei uhkan vähentämiseen koeta samalla omakohtaista pystyvyyttä ja kykyä toimia. Miten ekososiaalisesti sivistyneitä asenteitamme voitaisiin jalostaa ja vahvistaa ekososiaalisesti sivistyneeksi käyttäytymiseksi?
Meillä on valta lannistaa ja meillä on valta kannustaa. Millä tavalla haluamme tätä valtaamme käyttää? Olemmeko osa ongelmaa vai osa ratkaisua? Miten voisimme siirtyä passiivisesta ilmastoalamaisuudesta aktiiviseen ilmastokansalaisuuteen, jossa jokainen ihminen voi olla päättäjä ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi?
Kansalaisten rooli päästöjen vähentämisessä on erittäin merkittävä, koska kotitalouksien kulutuksen osuus Suomen kasvihuonekaasupäästöistä on 70 %. Hyvä uutinen tässä on se, että meillä kotitalouksilla on enemmistön valta päästöjen vähentämiseen. Ehkä jopa hallitusvastuu? Voimme halutessamme ohittaa kulutusvalinnoillamme normit, jotka ohjaavat ylläpitämään kestämättömiä tottumuksia, ja oppia kohti kestävämpää hyvinvointia. Lompakollamme on päivittäin äänioikeus: voimme valita maapallon kokoista ruokaa, maapallon kokoisen tavaroiden ja palveluiden kuluttamisen, maapallon kokoisen asumistavan ja maapallon kokoisen tavan liikkua ja matkustaa. Voisiko se tuntua myös hyvältä?
En väitä, että tämä kaikki on helppoa oppia, mutta mitä enemmän asiaa tutkin, sitä lähempänä tavoitettani huomaan ilokseni olevani – tämä todella on mahdollista! Ja lopulta siitä, mikä tuntui aluksi mahdottomalta, on tullut mahdollista ja arkista. Ihmeellistä.
Minä haluan hyvän elämän yhden maapallon rajoissa. Oman elämäni kohtuullistamisen kautta olen oppinut tuntemaan itseni vahvistuvasti voimakkaammaksi lamaannuttavan epätoivon ja ahdistuksen sijasta. Helpottavaa. Jokainen valinta, jolla kohtuullistan omaa elämääni, saa minut nykyään tuntemaan itseni pikemminkin hieman voimakkaammaksi, ei ahdistuneemmaksi, riittämättömämmäksi, avuttomammaksi tai syyllisemmäksi. Ihan viimeisimpänä löysin kengät, joilla on elinikäinen takuu – upeaa!
Toivon, että sinäkin voisit kokea tätä jatkuvasti vahvistuvaa tunnetta. Tuntuu hyvältä ja erittäin onnelliseltakin päivä päivältä oppia elämään yhä enemmän linjassa omien arvojensa kanssa. Vaikka olisin maailman ainoa ihminen (onneksi en ole), haluan opetella elämään yhden maapallon kokoista elämää. Tämä on tietysti pitkä prosessi. Sen tulee siksi olla samalla sekä mahdollisimman ripeä – asia on akuutti ja vaatii toimintaa – että riittävän kiireetön – prosessin pitää olla sisäisesti kestävä, jotta muutokset ovat pysyviä ja jaksan tehdä kohtuullistamista pitkäjänteisesti. Sen tulee olla myös itse valittu, ei pakotettu: minä haluan valita näin.
Sinä pystyt ja sinä osaat. Ihan varmasti. Ja kun et osaa, voit oppia. Ei mietitä nyt sitä, mitä muut tekevät. Jos joku tekee huonoja valintoja, ei sinun tarvitse tehdä samoin. Ikävä juttu hänelle. Jos joku ankeutuu, ei sinun tarvitse ankeutua myös. Tärkeää on se, mitä sinä valitset tehdä. Onko osasi ja elämäsi merkityksetön vai tärkeä? Miten voisit kokea itsesi voimakkaaksi ja ylpeäksi omista valinnoistasi? Se, mitä valitset, ei nimittäin voi olla vaikuttamatta. Olisi todella kaunista ja upeaa, jos olisit osa ratkaisua. Onnea matkaan, luotan valintaasi.
Lähteet:
POPS 2014 = Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Opetushallitus.
Randall, R. & Brown, A. 2015. In Time for Tomorrow? The Carbon Conversations Handbook. Stirling: The Surefoot Effect.
Rowson, J. 2013. A New Agenda on Climate Change. RSA – Action and Research Centre.
Salo, M., Nissinen, A., Mattinen, M. & Manninen, K. 2016. Ilmastodieetti – mihin sen antamat ilmastopainot perustuvat? Päivitetty versio 31.5.2016.
WGBU = German Advisory Council on Global Change. 2009. Solving the Climate Dilemma: The Budget Approach. Special Report.
