Ilmastovanhemmille ja Ilmastovanhempien toiminnasta kiinnostuneille

1.11. 2019

Hei kaikki Ilmastovanhempien vanhat, uudet ja tulevat jäsenet sekä muut toiminnasta kiinnostuneet!

Kuluva vuosi on Ilmastovanhempien seitsemäs toimintavuosi. Paljon on muuttunut niin yhteiskunnassa kuin suomalaisessa ilmastoliikkeessäkin tänä aikana.

Ilmastovanhempien hallitus on viimeksi kokoontunut yhdistyksen kevätkokoukseen kesäkuussa. Yhdistyksen hallitusta ei tällä hetkellä voi pitää toimintakykyisenä. Tilanteeseen on useita syitä, joita avaamme tässä kirjeessä.

Koemme, että yhdistyksen on tänä syksynä välttämätöntä pysähtyä pohtimaan tulevaisuuttaan ja toiminnan jatkuvuutta. Mikä on Ilmastovanhempien viesti ja rooli suomalaisessa ilmastoliikkeessä? Mitä kaikkea Ilmastovanhemmat voisi olla? Mihin yhdistys suuntaa tulevaisuudessa ja mistä löytyvät ne tekijät, jotka luotsaavat yhdistystä eteenpäin? Miten luodaan toimintamallit, jotka takaavat sen, että yhdistystoiminta ei ole tekijöille liian kuormittavaa?

Kutsumme kaikki Ilmastovanhempien jäsenet ja toiminnasta kiinnostuneet syyskokoukseen pohtimaan näitä kysymyksiä. Kokous järjestetään sunnuntaina 24.11. Helsingissä, klo 11.30 Oodissa (ryhmätila 3). Ennen kokousta pidetään keskustelutilaisuus, jossa puhutaan edellä mainituista kysymyksistä eli yhdistyksen viestistä, roolista ja tulevaisuudesta. Keskustelutilaisuus alkaa klo 10 samassa Oodin ryhmätyötilassa 3. Olet tervetullut kokoukseen, vaikka et olisikaan vielä jäsen. Kokouksessa valitaan uusi hallitus tulevalle toimintavuodelle. Toivomme kokoukseen runsasta osanottoa, jotta Ilmastovanhemmat voisi olla jäsentensä näköinen yhdistys ja hallituksen toiminnalle olisi jäsenistön vahva tuki.

Jokainen yhdistys kaipaa uudistumista ja sitä kaipaa myös Ilmastovanhemmat. Jotta yhdistyksen toiminta voi jatkua, uusien aktiivien ja yhdistyksen hallituksen muodostajien olisi astuttava esiin tänä syksynä. Olisitko sinä yksi heistä?

Jos olet kiinnostunut tulemaan mukaan hallitukseen tai aktiivitoimintaan, ilmoita siitä meille mielellään jo ennen kokousta. Erityisesti siinä tapauksessa, jos et pääse itse paikalle kokoukseen. Kaikki ovat lämpimästi tervetulleita, myös vaikka et olisi kiinnostunut hallitus- tai aktiivitoiminnasta. Samoin kuulemme mielellämme ajatuksista, joita tämä kirje herättää.

Mikä on Ilmastovanhempien viesti ja tehtävä suomalaisessa ilmastoliikkeessä?  

Ilmastovanhemmat perustettiin helmikuussa 2013. Yhdistys syntyi pienten lasten vanhempien ahdistuksesta ja sitä kautta syntyneestä tarpeesta kertoa päättäjille, mitä ilmastonmuutos tarkoittaa meidän lapsillemme. ”Meidän pienten lasten vanhempien on kerrottava, että emme hyväksy sitä, mitä lastemme tulevaisuudelle ollaan tekemässä”, todettiin Ilmastovanhempien ensimmäisessä blogikirjoituksessa helmikuussa 2013.

”Vanhemmat ovat valmiita taistelemaan tiikerin raivolla lasten hoitopaikkojen, lähikoulujen ja neuvoloiden puolesta. Siitä myös Ilmastovanhemmissa on kyse. Me taistelemme lastemme tulevaisuuden puolesta”, sanoi Ilmastovanhempien ensimmäinen puheenjohtaja Liisa Selvenius-Hurme yhdistyksen perustamistiedotteessa.

Ilmastovanhempien toimintahistorian aikana yhteiskunnallinen tilanne on muuttunut. Ilmastokriisistä puhutaan yhä enemmän ja keskusteluun on tullut uusia näkökulmia. Voisi sanoa, että Ilmastovanhempien alkuperäinen perusviesti on lyönyt läpi yhteiskunnassa ja siitä puhuminen ei enää rajoitu marginaaliin. Kuitenkin poliittiset toimet ovat edelleen täysin riittämättömät ilmastokriisin ratkaisemiseksi. Ilmastovanhemmat perustettiin lasten etujärjestöksi, eikä kysymystä lasten edusta voi edelleenkään toistaa tarpeeksi.

Samaan aikaan suomalaisen ilmastoliikkeen kenttä on ollut voimakkaassa muutoksessa. Greta Thunbergin aloittamat nuorten ilmastolakot ja niiden ympärille kasvanut Fridays for Future -liike ovat innostaneet ihmisiä, etenkin nuoria, mukaan ilmastotoimintaan ympäri maailman. Samoihin aikoihin, syksyllä 2018 Suomeen rantautui Isosta-Britanniasta Elokapina (Extinction Rebellion), joka korostaa väkivallatonta suoraa toimintaa laajamittaisen yhteiskunnallisen muutoksen aikaansaamiseksi. Muutkin ympäristöjärjestöt ovat osallistuneet suoran toiminnan aktioihin ja järjestäneet suoran toiminnan koulutuksia.

Ilmastovanhemmat on toimintahistoriansa aikana turvautunut pitkälti perinteisiin vaikuttamisen keinoihin: mielipidekirjoituksiin, mielenosoituksiin, tempauksiin ja päättäjien lobbaamiseen. Ilmastovanhempien toiminta on hiljentynyt osin siksi, että aktiiveja on siirtynyt muihin ilmastoliikkeisiin. Onko niin, että ilmastokriisin edetessä aika on loppumassa perinteisiltä vaikuttamisen keinoilta ja tarvitaan radikaalimpaa toimintaa? 

Jos Ilmastovanhemmat luottaa jatkossakin tuttuihin toimintamuotoihin, yhdistys voi tarjota toimintakanavan kansalaisille, jotka eivät samaistu perinteisiin ympäristöjärjestöihin tai kansalaistottelemattomuutta harjoittaviin järjestöihin. Eri ihmisille sopii erilainen toiminta ja siksi on hyvä, että ilmastoliikkeessä on monimuotoisuutta ja erilaisia toimintamahdollisuuksia. 

Ilmastovanhempien näkyminen ja kuuluminen mielenosoituksissa on edelleen tarpeellista ja Ilmastovanhemmat voi olla helposti samaistuttava yhdistys, jonka banderollin taakse voi ryhmittyä matalalla kynnyksellä. Toisaalta yhtä lailla on mahdollista uudistaa toiminnan tapoja ja etsiä uusia toimintamuotoja. Tämän pohtimiseen kutsumme jäsenistöä mukaan.

Mitä olemme saaneet aikaan?

Koemme, että viime vuosinakin Ilmastovanhemmat on saanut vähillä resursseilla paljon aikaan. Olemme saaneet paljon näkyvyyttä mediassa (yhtenä esimerkkinä puheenjohtaja Sampo Koistisen tämänvuotinen vierailu Huomenta Suomessa), vaatineet päättäjiltä kunnianhimoisempaa ilmastopolitiikkaa, kirjoittaneet blogeja ja järjestäneet tempauksia, työpajoja ja ilmastotoimintapäiviä. Ilmastovanhemmat tunnetaan ja edelleen yhdistykselle tulee säännöllisesti erilaisia yhteistyöehdotuksia, mutta vähien resurssien vuoksi emme juuri voi niihin tällä hetkellä tarttua.

Useita Ilmastovanhempien aktiiveja lähti syksyllä 2018 mukaan jokaperjantaisiin mielenosoituksiin Eduskuntatalolle tukemaan nuorten ilmastolakkoja. Ilmastovanhemmat tarjosi myös tärkeän yhdistävän sillan, jota pitkin aiemmin harvemmin mielenosoituksiin osallistuneet tunsivat mukaan lähtemisen helpommaksi. Esimerkiksi Ilmastovanhempien Toivokerhosta tutut keskustelijat alkoivat kohdata viikoittain Eduskuntatalon portailla.

Ilmastoliikkeessä, -lakoissa  ja -mielenosoituksissa on ollut mukana useita sukupolvia. Lokakuussa 2019 mukaan Ilmastovanhempien toimintaan ovat lähteneet myös isovanhemmat omalla ilmastojulistuksellaan.

Ilmastovanhemmat on osallistunut keskusteluun lapsiluvun ja ilmastonmuutoksen yhteyksistä. Ilmastovanhemmissa on esimerkiksi vuonna 2017 pyritty luotaamaan keskustelua siihen suuntaan, että ilmastonmuutoksen torjumisen ei pitäisi olla yksilöiden ja perheiden harteilla vaan sen tulisi olla kunnallisen, valtiollisen ja kansainvälisen politiikan ykkösprioriteetti. Ilmastovanhemmilla on edelleen tehtävää tässä keskustelussa. Yhä uudelleen on kysyttävä: Ketkä ovat vastuussa ”meidän päästöistämme”?

Toiminnan kuormittavuus ja aktiivien määrä

Yhdistyksen toimintakykyisyys on katkennut hallituksen jäsenten vaativien ja kuormittavien elämäntilanteiden vuoksi. Oman kuormittavuutensa muodostaa yhdistys, jossa aktiivisia toimijoita on ollut liian vähän. Olemme todenneet välttämättömäksi uudistaa toimintatapoja, jotta toiminta pysyisi kestävänä.

Kuormittavien toimintamallien välttämisen tulisi olla kaiken toiminnan lähtökohta vapaaehtoistyössä. Ilmastokysymysten ja viestinnän vaativuuden vuoksi yhdistyksen tehtäviä tulisi olla hoitamassa nykyistä suurilukuisempi ja verkostoituneempi joukko. Tällöin olisi mahdollista uudistaa työnjakoa niin, että velvollisuudet eivät kaadu liiaksi yksittäisten henkilöiden harteille, ja järjestää säännöllisiä tapaamisia yhdistyksen toiminnan tueksi.

Samaan aikaan kun yhdistyksen toiminta on hiljentynyt, yhä huolestuttavammiksi käyvät ilmastouutiset IPCC:n ilmastoraporteista Amazonian metsäpaloihin ovat tuoneet ilmastoliikkeeseen paljon uutta väkeä. Tämä näkyy myös Ilmastovanhempien kasvaneena jäsenmääränä. Kiinnostus lahjoituksiin näyttäisi myös kasvavan ja voi olla, että Ilmastovanhemmille ohjautuu lisää lahjoitusvaroja. Potentiaalia toiminnan jatkumiseen siis on – kynnyskysymys on se, kuinka vastuuta voitaisiin jakaa laajemmalle joukolle.

Yhdistystoiminnan edut ja haitat

Uudet toimintamuodot ilmastoliikkeessä haastavat hierarkkisuudelle perustuvan yhdistysmuotoisen toiminnan. Suomeenkin rantautuneet Ende Gelände -liike ja Elokapina perustuvat horisontaaliseen toimintamuotoon: yleiskokouksiin, läheisryhmiin ja konsensuspäätöksentekoon. Vapaamuotoinen liike mahdollistaa spontaanimman toiminnan ilman yhdistyksen pyörittämiseen liittyvää byrokratiaa. Suoran toiminnan aktioissa on turvallisempaa, että osallistujat ovat mukana yksityishenkilöinä ja vastaavat itse omista tekemisistään, eivät minkään yhdistyksen edustajina.

Toisaalta yhdistysmuotoisessa toiminnassa on etuja, joita vapaamuotoisemmassa toiminnassa ei ole. Yhdistystämme on tarvittu tukemaan mm. Fridays for Future -liikkeen alkutaivalta Suomessa. Yhdistyksenä Ilmastovanhemmat kykenee myös ottamaan vastaan lahjoituksia, joita esimerkiksi ilmastolakkojen tukemiseen saattaisi olla tulossa. Fridays For Future ei kerää rahaa eikä yhtenä järjestäjänä toimiva Greenpeace ota vastaan lahjoituksia yrityksiltä.

Ilmastovanhemmat yhdistyksenä kohti vuotta 2020

Näyttää vahvasti siltä, että Ilmastovanhemmilla olisi paikka suomalaisessa ilmastoliikkeessä. Ilmastovanhempia tarvitsevat lasten tulevaisuudesta huolestuneet isovanhemmat, vanhemmat ja toisaalta myös ilmastolakkoilevat lapset ja nuoret, jotka kaipaavat tukea ja vapaaehtoisten aikuisten muodostamaa turvaa kokoontumisilleen.  

Ilmastovanhemmat voisi mahdollisesti toimia tukiyhdistyksenä lapsiperheille ja tarjota mahdollisuuksia ilmastotunteiden käsittelemiseen. Tämä tehtävä alkaa käydä yhä haastavammaksi ja vaatii yhteistyötä, hyviä verkostoja sekä mahdollisesti asiantuntijoiden tukea.

Nyt voisi olla se hetki, jolloin Ilmastovanhemmat voisi kysymyksissään ja päättäjille esitettävissä vaatimuksissaan laajentua vanhempien, lasten läheisten, kasvattajien ja isovanhempien kansanliikkeeksi, joka kykenisi vastaamaan erilaisiin yhteistyöehdotuksiiin. Vanhempien yhdistyksessä yhteistyö toisten ilmastoliikkeen toimijoiden kanssa on avaintekijä. 

Olet siis lämpimästi tervetullut keskustelemaan näistä kysymyksistä Ilmastovanhempien syyskokoukseen Helsinkiin, sunnuntaina 24.11 klo 11.30 Oodiin (ryhmätila 3). Tervetuloa myös kokousta edeltävään keskustelutilaisuuteen, jossa puhutaan yhdistyksen viestistä, roolista ja tulevaisuudesta. Keskustelutilaisuus alkaa klo 10 samassa Oodin ryhmätyötilassa 3. 

Syysterveisin

Ilmastovanhempien hallitus 2018–2019

Sampo Koistinen (puheenjohtaja)

Havu Pellikka

Jaana Lahti

Johanna Sunikka

Sonja Salomäki

Anton Schalin

Tallennettu kategorioihin Ajankohtaista | Avainsanoina , , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Ilmastovanhemmille ja Ilmastovanhempien toiminnasta kiinnostuneille

Ilmastovanhemmille uusi hallitus

Ilmastovanhempien puheenjohtajaksi vuodelle 2020 on valittu tänään yhdistyksen syyskokouksessa Jonas Biström. Hallituksen muut jäsenet ovat Ronja Iso-Heiko, Jonni Lehtiranta, Samu Niemelä, Hannele Seitsonen ja Johanna Sunikka sekä varajäseninä Laura Nurminen ja Marja Holmila. Yhdistyksen taloudenhoitajaksi valittiin Sampo Koistinen.

Onnea uudelle hallitukselle!

Tallennettu kategorioihin Ajankohtaista | Kommentit pois päältä artikkelissa Ilmastovanhemmille uusi hallitus

Allekirjoita Ilmastoisovanhempien julistus tai levitä sanaa!

Ilmastoisovanhemmat peräänkuuluttavat päättäjiltä ilmastotekoja. Jos olet biologinen tai sosiaalinen isovanhempi, tai muu mummu- / pappaikäinen lasten sukulainen tai läheinen, voit liittyä vaatimukseen ja allekirjoittaa allaolevan adressin. Adressi luovutetaan kaikkien eduskuntaryhmien edustajille Lapsen oikeuksien päivänä 20.11.2019, jolloin Lapsen oikeuksien sopimus täyttää 30 vuotta.

Adressin voit allekirjoittaa lähettämällä sähköpostilla nimesi ja kotipaikkasi osoitteeseen ilmastoisovanhemmat@gmail.com. Jos et ole vielä isovanhempien ikäpolvea mutta haluat auttaa, voit levittää sanaa! Jaa linkkiä tähän sivuun tai Ilmastoisovanhempien FB-sivuun

Ilmastoisovanhemmilla on myös FB-ryhmä. Voit tavata Ilmastoisovanhempia myös perjantaisessa ilmastolakossa eduskuntatalon edessä 25.10. alkaen.

Ilmastoisovanhemmat tukevat lasten ja nuorten ilmastovaatimuksia

ILapset eivät ole ainoita, jotka tuntevat ilmastoahdistusta. Meillä isovanhemmilla on syvä huoli tulevien sukupolvien elämisen mahdollisuuksista. Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti ilmastonmuutosta käsittelevissä toimissa on kunnioitettava ja edistettävä lasten oikeuksia ja otettava huomioon sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus.

Lähivuosikymmenet ovat ratkaisevia ihmisen historiassa. Tieteellinen näyttö ilmastonmuutoksesta ja ihmisen osuudesta siihen on kiistaton. Tiedämme, että ilmaston epävakaus lisääntyy, luonnonvarat hupenevat ja luonnon monimuotoisuus vähenee. Kestävää kehitystä on entistä vaikeampi saavuttaa. Kasvihuonekaasujen pitoisuuksien kasvu ilmakehässä on kuitenkin vielä mahdollista pysäyttää.

Tarvitaan tekoja vähähiiliseen yhteiskuntaan siirtymiseksi. Tarvitaan tekoja sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävämmän elämäntavan luomiseksi. Lyhytnäköinen politiikka varastaa lastemme, lastenlastemme ja tulevien sukupolvien hyvän elämän edellytykset. Poliitikkojen on valintatilanteissa uskallettava tehdä päätöksiä Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, siihen sopeutumiseksi ja luonnon köyhtymisen pysäyttämiseksi. Tarvitaan tekoja.

Me isoäidit ja isoisät tuemme koululaisia, opiskelijoita ja kaikkia ihmisiä, jotka vaativat nopeita tekoja kestävän tulevaisuuden puolesta. Haluamme myös osaltamme edistää toimia, jotka tähtäävät maapallomme kestävyyden säilyttämiseen.

Tallennettu kategorioihin Ajankohtaista | Kommentit pois päältä artikkelissa Allekirjoita Ilmastoisovanhempien julistus tai levitä sanaa!

Isovanhemmat tukevat lasten ja nuorten ilmastovaatimuksia

Iloisina ja ylpeinä kerromme, että ilmastotekoja vaativat isovanhemmat ovat muodostaneet oman isovanhempien ilmastoliikkeensä ja liittyneet mukaan Ilmastovanhempien toimintaan! Isovanhempia on luonnollisesti ollut mukana ennenkin sekä Ilmastovanhemmissa että muussa ilmastoliikkeessä: perjantaisissa ilmastolakoissa ja ilmastomielenosoituksissa on ollut useita sukupolvia mukana täällä Suomessakin, ja isovanhempien tuki sekä aktiivisuus on ollut tärkeässä osassa myös maailmanlaajuisessa ilmastoliikkeessä. Ilmastoliikkeeseen ovat kaikki tervetulleita iästä ja perhetilanteesta riippumatta! On kuitenkin hienoa, että syntyy myös tällaisia uusia ryhmiä, jotka voivat omilla tempauksillaan liittyä joukkoon.

Isovanhempien ryhmä kertoo pian toiminnastaan enemmän näillä sivuilla ja tarpeen mukaan muissa tiedotuskanavissa, esimerkiksi Facebookissa. Voit tavata ilmastotekoja vaativat isovanhemmat eduskuntatalon portailla perjantaisissa mielenilmauksissa 25.10. alkaen. Mielenilmaus on tavallisimmin käynnissä kello 9-12, ellei lisäksi ole jotain erityistä ohjelmaa, josta ilmoitetaan tapahtuman Facebook-tapahtumasivulla Tule mukaan tutustumaan ilmastoisovanhempiin ja muihin mukana olijoihin! Tapahtuman FB-sivu löytyy tämän linkin takaa.

Isovanhempien ilmastojulistus kuuluu seuraavasti:

Lapset eivät ole ainoita, jotka tuntevat ilmastoahdistusta. Meillä isovanhemmilla on syvä huoli tulevien sukupolvien elämisen mahdollisuuksista. Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti ilmastonmuutosta käsittelevissä toimissa on kunnioitettava ja edistettävä lasten oikeuksia ja otettava huomioon sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus.

Lähivuosikymmenet ovat ratkaisevia ihmisen historiassa. Tieteellinen näyttö ilmastonmuutoksesta ja ihmisen osuudesta siihen on kiistaton. Tiedämme, että ilmaston epävakaus lisääntyy, luonnonvarat hupenevat ja luonnon monimuotoisuus vähenee. Kestävää kehitystä on entistä vaikeampi saavuttaa. Kasvihuonekaasujen pitoisuuksien kasvu ilmakehässä on kuitenkin vielä mahdollista pysäyttää.

Tarvitaan tekoja vähähiiliseen yhteiskuntaan siirtymiseksi. Tarvitaan tekoja sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti kestävämmän elämäntavan luomiseksi. Lyhytnäköinen politiikka varastaa lastemme, lastenlastemme ja tulevien sukupolvienhyvän elämän edellytykset. Poliitikkojen on valintatilanteissa uskallettava tehdä päätöksiä Ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, siihen sopeutumiseksi ja luonnon köyhtymisen pysäyttämiseksi. Tarvitaan tekoja.

Me isoäidit ja isoisät tuemme koululaisia, opiskelijoita ja kaikkia ihmisiä, jotka vaativat nopeita tekoja kestävän tulevaisuuden puolesta. Haluamme myös osaltamme edistää toimia, jotka tähtäävät maapallomme kestävyyden säilyttämiseen.

Tallennettu kategorioihin Ajankohtaista | Avainsanoina , , | Kommentit pois päältä artikkelissa Isovanhemmat tukevat lasten ja nuorten ilmastovaatimuksia

Kirjoituskilpailu 2019: Ilmasto ja lapset

Kirjoituskilpailu 2019

Vihreä Elämänsuojelun Liitto ry ja Ilmastovanhemmat ry yhdessä järjestävät kaikille avoimen kirjoituskilpailun, jonka teemoina ovat ilmastonmuutos, ekokatastrofi, vanhemmuus ja lapset.

Valmennatko lapsesi öljyn jälkeiseen aikaan? Oletko huolissasi jälkikasvusi selviytymismahdollisuuksista romahtavan yhteiskunnan kurimuksessa? Loppuuko seuraavalta sukupolvelta ensin vesi vai happi? Uskotko kenties siihen, että lapsistasi kasvaa rohkeita tulevaisuuden pelastajia – kansalaisaktivisteja, viisaita päättäjiä tai insinöörejä, jotka ohjaavat koneen ja tekniikan avulla pallomme pois maailmanlopun tieltä? Vai oletko päättänyt olla synnyttämättä lainkaan lapsia ilmastonmuutoksen keskelle?

Kerro meille, millaisia ajatuksia huoli lastemme tulevaisuudesta edessä siintävän ekokatastrofin keskellä herättää. Kirjoitusten tyyli ja muoto ovat vapaasti valittavissa. Lähetä työsi viimeistään 30.9.2019 osoitteeseen info@vesl.fi.

Voittajakirjoitus julkaistaan Elonkehä-lehdessä, sekä VESL:n ja Ilmastovanhempien nettisivuilla ja palkitaan.

Tallennettu kategorioihin Ajankohtaista | Kommentit pois päältä artikkelissa Kirjoituskilpailu 2019: Ilmasto ja lapset

Ilmastovaikuttaminen ja oma epätäydellisyys

Soile Laukkanen on ilmastovanhempi ja nuorisopsykologi.

Voiko mennä koululakkoon tai ilmastomarssille, vaikka ei itse onnistu elämään täysin ympäristöystävällisesti? Onko ookoo vaatia tehokkaampaa ilmastopolitiiikkaa, jos taskussa piippailee älyluuri ja on käynyt perheen kanssa etelänmatkalla?

KYLLÄ. Muutkin kuin sataprosenttisesti ekologista elämäntapaa noudattavat voivat vaatia ilmastotoimia. Moni ilmastokriisistä huolestunut on vaiennut aivan liian pitkään. Yksi syy vaikenemiseen voi olla muiden paheksunnan pelko omista ei-niin-täydellisistä elämäntavoista.

On tärkeää rohkaistua vaatimaan yhteiskunnallisia muutoksia, vaikka itse ei onnistuisi elämään ihanteellisesti.

Omien kulutustottumusten muuttaminen ei nimittäin ole useimmille helppoa. Sen on huomannut moni, joka on päättänyt vaikkapa vaihtaa löhöilyn ja sipsit terveelliseen ruokavalioon ja säännölliseen treeniin. Elämäntapamuutokset onnistuvat  yleensä parhaiten, kun uusiin tapoihin totutellaan vähitellen. On myös tärkeää saada muutokseen tukea ympäristöstä.

Valitettavasti nyky-yhteiskunta ei useinkaan tue ekologista elämäntapaa. Markkinointi, mainonta ja muoti luovat tarpeita kuluttaa. Kaupat pursuavat tuotteita, joita on tuotettu epäeettisesti. Junaliput ovat usein kalliimpia kuin lentoliput. Mainontaa kohdistetaan lapsiin ja nuoriin, jotka ovat riippuvaisia myös vanhempiensa kulutustottumuksista.

Päivän mittaan teemme tuhansia pieniä kulutusvalintoja. Usein teemme valintoja stressaantuneina ja väsyneinä, mikä vaikeuttaa hyvien valintojen tekemistä. Moni kokee stressiä pärjäämisestään töissä tai opiskeluissa, perustuuhan koko talousjärjestelmämme jatkuvaan kasvuun ja kilpailuun. Kovan työn tai opiskelun jälkeen saatamme palkita itseämme kuluttamisella.

Perjantait Gretan kanssa -ilmastomielenosoittajia Eduskuntatalon portailla

Ilmastokriisin ratkaisua ei voikaan jättää yksittäisten ihmisten arjen kulutusvalintojen varaan. Ei liikenneonnettomuuksiakaan ehkäistä vapaaehtoisilla nopeusrajoituksilla. On oppivelvollisuus eikä oppivapaaehtoisuus. Veroja eivät maksa vain ne, joita huvittaa maksaa.

Ilmastokriisin ratkaisemiseksi tarvitaan muutoksia koko yhteiskunnassa, kuten energiantuotannossa, liikenteessä ja kulutustottumuksissa. Poliitinen päättäjä voi vaikuttaa päästövähennyksiin paljon rivikansalaista tehokkaammin muun muassa lainsäädännöllä ja verotuksella.

Jotta tarvittavat yhteiskunnalliset muutokset saadaan aikaan, tavallisten, huolestuneiden mutta elämäntavoiltaan epätäydellisten kansalaisten on rohkaistuttava vaatimaan muutoksia ja luomaan poliittista painetta. Jos vain itse täysin ilmastoystävällisesti elävät ihmiset uskaltavat vaatia ilmastotoimia, muutosta vaativien joukko jää auttamatta liian pieneksi.

Esimerkiksi koululaisten ilmastolakko on toiminut upeana ja tärkeänä avauksena sille, että yhä useampi rohkenee ottaa kantaa ilmaston puolesta. Koululakkolaisten viesti on selvä: aikuisten on otettava vastuu tarvittavista yhteiskunnallisista muutoksista.

Samalla ilmastolakkoilu on herättänyt kritiikkiä. Keskustelun kääntäminen muun muassa ilmastolakkolaisten kännyköihin ja muihin kulutustottumuksiin antaa vääristyneesti ymmärtää, että ekologisissa elämäntavoissa onnistuminen olisi kiinni vain yksilöstä.

Vähemmälle huomiolle jää silloin se, pitääkö epäekologisia vaihtoehtoja edes olla tarjolla, miksi niitä markkinoidaan ja miksi ympäristölle hyvät valinnat ovat usein kalliimpia. Koko yhteiskuntamme tarvitsee elämäntaparemonttia, jossa ympäristöystävällisestä elämästä tehdään mahdollisimman helppoa kaikillle.

Joko tai -ajattelun sijasta rakentavampaa on sekä että -ajattelu.

Jokaisen kannattaa tehdä parhaansa omien elämäntapojensa korjaamisessa. Oman perheenkin kulutustottumuksiin voi yrittää vaikuttaa. Voi ottaa mallia ja saada inspiraatiota ihmisiltä, jotka jo elävät ympäristövastuullisesti. Voi käyttää hiilijalanjälkilaskuria.

Samalla saa ja pitää vaatia poliitikoilta toimia, vaikka itse ei olisi täydellinen. Lakkoilemalla, marssimalla, kirjoittamalla, äänestämällä…

PS.

Tämä kirjoitus on vastaus myös 13-vuotiaalle nuorelle, jonka äiti kirjoitti minulle luettuaan Sanna Hyyhön ja minun ilmastoviestinnän psykologiaa käsittelevän kirjoituksen Helsingin Sanomissa. https://www.hs.fi/mielipide/art-2000005994821.html Äiti pyysi kirjoittamaan aiheesta arkikielisemmän, myös nuorille suunnatun version: ”Ilmastolakko Turku -tapahtumaan osallistuva 13-vuotiaamme tuskaili viimeksi eilen vastaustaan niille, joiden mielestä hänen ei pitäisi / kannattaisi osallistua lakkoon ellei itse elä kuten saarnaa.” Toivottavasti tämä teksti antaa joitakin ajatuksia, miten vastata.

Myös moni koululakkolainen on osuvasti vastannut ilmastolakkoilijoihin kohdistuvaan kritiikkiin. Valittakoon tähän esimerkiksi Lindan bloggaus aiheesta Kuusi vastausta nuorten ilmastolakon kritisoijille: https://www.ylakarjala.fi/blogit/kuusi-vastausta-nuorten-ilmastolakon-kritisoijille

Tallennettu kategorioihin Blogi | Kommentit pois päältä artikkelissa Ilmastovaikuttaminen ja oma epätäydellisyys

Eräs perjantai Kölnin tuomiokirkolla

Havu Pellikka on helsinkiläinen Ilmastovanhempi ja junien ystävä.
Havu Pellikka on espoolainen ilmastovanhempi, väitöskirjatutkija ja junien ystävä.

Tammikuu 2019. Suomessa odotetaan lumimyrskyä, kun aloitamme matkan kohti Englantia. Mietin mahtaako tuisku tukkia junaliikenteen, mutta pian Tukholman jäätyä taakse lumi katoaa kokonaan. Ajoittain räntäsade piiskaa paljasta maisemaa. Kööpenhaminassa hyhmäinen sade ei osaa päättää, tulisiko alas kiinteässä vai nestemäisessä olomuodossa.

Hampurista lähdettyä aamunsarastus lupaa aurinkoista päivää. Juna sukeltaa vuoroin sumupilveen, vuoroin ohikiitävät radanpientareet paistattelevat auringossa.

Puolenpäivän maissa saavumme Kölniin. Brysselin-junan lähtöön on vain puoli tuntia, mutta verryttelemme jäseniä kävelemällä aseman viereiselle aukiolle, jota on jo liki vuosituhannen ajan hallinnut massiivinen goottilainen tuomiokirkko. Huomion varastaa tällä kertaa kuitenkin aukiolle kokoontunut väkijoukko.

Parisataa ihmistä, pääasiassa teinejä, on kokoontunut aukiolle selvästi osoittamaan mieltään. Bongaamme Extinction Rebellion -liikkeen tunnuksen. On perjantai. Palaset loksahtavat kohdalleen ja saamme asialle pian varmistuksen: ”Schulstreik fürs Klima”, julistaa kyltti. Nuoret ovat perjantaisessa koululakossa ilmaston puolesta, kuten niin monessa kaupungissa ympäri maailmaa. Helsingissäkin on samana aamupäivänä istuttu jokaperjantaiseen tapaan Eduskuntatalolla.

Kiertely väkijoukossa paljastaa lisää kylttejä, ja aukion kiveys on piirretty väriliiduilla täyteen iskulauseita. ”Thx Greta”, lukee suurin vaaleanpunaisin kirjaimin, ja jättiläismäinen Fridays for Future -teksti peittää melkein puolet aukiosta. Monessa kyltissä puhutaan tulevaisuudesta:

  • Zukunft statt Kohle (Tulevaisuus hiilen sijaan)
  • Wozu Bildung ohne Zukunft? (Miksi kouluttautua ilman tulevaisuutta?)
  • Wir lassen uns nicht, die Zukunft wegbaggern (Emme anna kaivaa pois tulevaisuutta)
  • ABI? wofür, wenn es uns in den Händen wegschmilzt? (Miksi päntätä ylioppilastutkintoon, kun homma sulaa käsiin?)

Aukiolla lauletaan, tanssitaan ja pidetään puheita suurella sydämellä. Kun käännymme takaisin asemalle ehtiäksemme junaan, matkaseurani pyyhkii silmänurkkiaan. On koskettavaa nähdä nuorten laittavan itsensä likoon paremman maailman puolesta. Sitä samaa, mitä me olemme tehneet kotona Suomessa, tehdään täälläkin. Tulee tunne, että ilmastoliike on todella saamassa tuulta siipiensä alle, kun siihen voi törmätä aivan odottamatta ja yllättäen. Muutosta on ilmassa, ja muutosta tekevät nyt erityisesti nuoret.

Samanlaista liikutusta koin syksyn 2018 ilmastomarssilla Helsingissä, kun astelin Senaatintorille, jonka peitti laidasta laitaan valtava, kirjava, kymmentuhatpäinen ihmismeri. Olen osallistunut vuosien varrella useisiin ilmastomielenosoituksiin ja hieman nolona kilkutellut herätyskelloa Narinkkatorilla, jossa kourallinen ihmisiä yrittää herätellä aamu-unisia työmatkalaisia ilmastonmuutoksen todellisuuteen. Tuhansiin nousevan väkijoukon kannattelemana marssiminen oli ainutlaatuinen ja voimauttava kokemus, mutta toivon, että se oli vasta esimakua siitä vahvasta ilmastoliikkeestä, joka nousee vastaamaan aikamme suurimpaan haasteeseen.

Kuvittele, mitä tapahtuisi, jos joka perjantai eduskuntatalojen ja hallintorakennusten portaat ympäri maailmaa peittyisivät ilmastomielenosoittajista. Mitä tapahtuisi, jos valtaosa nuorista järjestelmällisesti kieltäytyisi menemästä kouluun perjantaisin ennen kuin päättäjät suhtautuvat ilmastokriisiin tilanteen edellyttämällä vakavuudella? Entä jos me kaikki ilmastosta huolestuneet kieltäytyisimme jatkamasta elämää kuten ennenkin ja sen sijaan yksinkertaisesti istuisimme yhdessä alas ja toteaisimme, että tämä ei käy?

Ilmastonsuojelun vaikeus on siinä, että elämän jatkaminen kuten ennenkin on vielä toistaiseksi petollisen helppoa. Jossain vaiheessa se käy mahdottomaksi, mutta silloin on jo myöhäistä toimia.

Seuraavan kerran Helsingissä pääsee marssimaan 6. huhtikuuta. Perjantaimielenosoituksia järjestetään viikoittain ympäri Suomea. Joko sinun kuntasi kunnantalo on todistanut samaa kuin Kölnin tuomiokirkko?

Tallennettu kategorioihin Blogi | Kommentit pois päältä artikkelissa Eräs perjantai Kölnin tuomiokirkolla

Aikuisten oikeesti

Anni Granroth on biologian ja maantiedon opettaja ja Ilmastovanhempien jäsen, jota huolestuttaa lasten oikeuksien toteutuminen ilmastonmuutos-kysymyksissä.

Perjantaina 11. tammikuuta 2019 nuoret järjestivät ensimmäisen ilmastolakon Suomessa. Viesti päättäjille ja päätöksiin vaikuttaville oli selvä: älkää pelleilkö tulevaisuudellamme.

Loppuvuodesta 2018 julkaistu hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPCC:n väliraportti sai Suomessakin ansaittua medianäkyvyyttä. Ilmaston lämpeneminen on ollut odotettua nopeampaa ja lämpenemisen seuraukset ennusteita rajumpia. Suhteellisen turvallisena pidettyä keskilämpötilan nousun raja-arvoa viilattiin kahdesta asteesta 1,5 asteeseen.

Hetken aikaa julkinen keskustelu vaikutti siltä, että paniikkinappulat on viimeinkin painettu pohjaan ja ilmastonmuutoksen hillinnästä tulee ykköstavoite niin kansallisessa kuin kansainvälisessä politiikassa. Nopeasti ilmastonmuutos kuitenkin katosi uutisotsikoista ja suomalaisten laskenut syntyvyys sai vuorostaan poliittisen keskustelun huomion.

Nuorten turhautumista tilanteeseen on helppo ymmärtää. Ilmastonmuutos ei ole kadonnut minnekään. Katastrofiennusteet ovat edelleen olemassa, näitä ennusteita pelottavampaa on ainoastaan kasvava ennustamattomuus. Miten suunnitella elämäänsä ja tulevaisuuttaan, kun tulevaisuuden suunta on täysin ennustamaton?

Perjantaina olin todistamassa, kun sadat nuoret kokoontuivat eduskuntatalolle osoittamaan mieltään tulevaisuutensa puolesta. Ilmapiiri oli vakava mutta hyväntuulinen. Nuoret saivat toiminnallaan paljon huomiota, kansanedustajat keskustelivat heidän kanssaan ja media reagoi tapahtumaan innokkaasti. Koululaislakon viesti on selvä: miksi opiskella tulevaisuutta varten, jos tulevaisuus ei kiinnosta muutakaan yhteiskuntaa?

Nuorten ilmastolakko Eduskuntatalolla 11. tammikuuta 2019. Kuvat: Anni Granroth.

Lakkoilu on herättänyt myös kritiikkiä. Lakkoa järjestäneiden oppilaiden rehtori koki, että lakkoilu ja luvaton poissaolo koulusta ovat vääränlaisia tapoja vaikuttaa ilmastonmuutoskeskusteluun. Mitä muita keinoja vielä äänestysiän ulkopuolella olevilla nuorilla on saada äänensä kuuluviin? Eipä hurrattavan paljon. Samalla on hyvä muistaa, että juuri nämä nuoret joutuvat elämään tämän päivän päätösten seurausten kanssa.

Haastatteluissa monet nuorista kertoivat, että opettajat olivat antaneet oppilaiden osallistua mielenosoitukseen ilman poissaolomerkintää. Nuoria oli kannustettu toimimaan aktiivisesti oman viestinsä välittämisessä. Tuo viesti on äärimmäisen tärkeä. Puheita on pidetty tarpeeksi, nyt on pakko toimia. Juuri kannustusta ja tukea nuoret ansaitsevat.

Vanhemmilla sukupolvilla ei ole varaa ryhtyä moralisoimaan ilmastolakkoilijoita tottelemattomuudesta, vaan nyt on peiliin katsomisen paikka. Samalla kun me tuskailemme muovipussi-kestokassi-valintojen keskellä ja suremme lomalentojen ilmastokuormitusta, nuoret pelkäävät, että heillä ei ole tulevaisuutta. Turvallista aikuisuutta, vanhuutta, mahdollisuutta lapsenlapsiin. Yhteiskunnan rakenteiden on muututtava, nopeasti ja laajasti, ja muutos on aloitettava tänään. Se kaikki on vaivan arvoista. Peliä ei ole vielä menetetty; me voimme rakentaa nuorille ja lapsille maailman, jossa ilmastokriisi on selätetty.

Suomelle valitaan uusi eduskunta huhtikuussa 2019. Silloin kaikilla äänioikeutetuilla on tuhannen taalan paikka vaatia vaaliuurnilla ilmastotekoja. Nyt on pakko!

Tallennettu kategorioihin Blogi | Kommentit pois päältä artikkelissa Aikuisten oikeesti

Näkökulmien merkityksestä

Anton Schalin on tuore isä ja ammatiltaan tutkija. Hän harrastaa lukemista ja kuntoilua kun ehtii.

Lapsena suosikkikirjani oli Mauri Kunnaksen mainio Avaruuskirja. Sen kaunis vesivärikuvitus ja mielenkiintoisella tavalla esitetyt astronomiset tiedot sytyttivät tähtitieteeseen ja avaruuteen kiinnostuksen, joka on jatkunut läpi elämän. Kirja oli minulle hyvin erityinen, se oli toisenlainen kuin muut kuvakirjat joita minulle tuolloin luettiin. Tuon kirjan kanssa koin jotain, mitä en tuolloin, hädin tuskin kouluikäisenä tenavana, oikein osannut sanoittaa tunteiksi.

Yhdellä kirjan aukeamista käytiin läpi Auringon elinkaari varhaisesta tähtisumusta punaiseksi jättiläiseksi, joka aikanaan puhaltaa uloimmat kerroksensa avaruuteen jättäen jälkeensä vain hitaasti himmenevän valkoisen kääpiötähden. Prosessiin kuluu miljardeja vuosia, mutta siitä huolimatta sen ymmärtäminen oli järisyttävä kokemus. Vaikka en ole sitä tuolloin enää todistamassa, jonain päivänä aurinko peittää noustessaan koko horisontin, meret ovat kiehuneet tyhjiin ja kaikki elämä Maan päällä on sammunut.

Tuon ikäisenä tällaista ymmärrystä ei oikein osannut käsitellä. Tunne ei ollut mitään Noidan käsikirjan lukemisesta syntynyttä mielikuvituspelkoa, vaan ensimmäisiä eksistentiaalisen ahdistuksen hetkiä. Koko arkinen elämä ja olemassaolo tuntuivat jotenkin tyhjiltä, ja ajatus auringon hiipumisesta pimeään avaruuteen, vaikkakin vasta käsittämättömän pitkän ajan kuluttua, toi omituisen yksinäisyyden tunteen. Luulisi, että tämän jälkeen olisin halunnut pysytellä kaukana kaikesta mikä mitenkään muistuttaa tähtitieteestä, mutta mitä vielä – luin siitä kaiken mitä käsiini sain. Se lisäsi ymmärrystä, mutta ei poistanut pelonsekaista kunnioitusta maailmankaikkeutta kohtaan. Vielä aikuisiälläkin tavoitan melko helposti tunteen mitättömyydestä ja merkityksettömyydestä avaruuden mittaamattomien syvyyksien edessä.

Kuva: Felix Mittermeier (pexels.com)

Miten tämä liittyy ilmastonmuutokseen? Ymmärrys ekologisista kriiseistä, elämän rajallisuudesta tai avaruuden mittasuhteista ovat eräänlaisia makrotason perspektiivejä, jotka havahduttavat näkemään asiat suuressa mittakaavassa. Arkinen elämä näyttäytyy hetkellisesti vain pienenä prosessina valtavassa maailmassa, joka toimii omien lakiensa mukaan. Tällaisista näkökulmista katselu voi ottaa vatsanpohjasta, mutta niihin tutustuminen on tärkeää, jotta voi ylipäätään alkaa hahmottaa paikkaansa maailmassa.

Jos tällaisista ajatuksista kuitenkin tulee koko elämää määrittävä tausta, ajautuu pian toimintakyvyttömäksi. Laajakulmaperspektiivi helposti ikään kuin värjää arkielämän sävyillään, jolloin kaikkea toimintaansa alkaa tiedostamattaankin suhteuttaa tähän laajempaan kuvaan. Ilmastonmuutoksen globaali näkökulma saattaa tuntua todemmalta ja objektiivisemmalta kuin jokapäiväisen arjen sammakkoperspektiivi, jolloin näkökulmat asettuvat toisiaan vastaan.

Yksi syy tähän voi olla se, että yhteiskunnallisella tasolla ilmiötä ei vieläkään oteta riittävän vakavasti; tällöin arkikokemus saattaa samaistua yhteiskunnan business-as-usual-konsensukseen ja tuntua valheelliselta. Yhdessä vaakakupissa on hieman karrikoiden jokapäiväinen automarkettien, iltapäivälehtien ja mainostulvan pumpuli, toisessa taas reaalimaailmaan kuuluva ekokriisi. Millaista olisikaan elää yhteiskunnassa tai maailmassa, jossa poliittisia päätöksiä ohjaisi vastuu niiden vaikutuksista luonnonympäristöille ja tuleville sukupolville eikä seurauksista välinpitämätön loputtoman kasvun ja voitontavoittelun logiikka?

Toinen syy näkökulmien vastakkainasetteluun voi olla yksinkertaisesti se, että ilmastonmuutos pelottaa: voimakkaita negatiivisia tunteita herättävät ajatukset vievät helposti huomion ja johtavat huolen sävyttämiin ajatuskuvioihin. Mieli kiinnostuu vahvoja tunnereaktioita aiheuttavista ilmiöistä – saan suuren ihmisjoukon jakamattoman huomion helpommin puhumalla sodan uhasta kuin saksan epäsäännöllisten verbien taivutuksesta. Ahdistuksen yhteydessä käynnistyvät usein tutut, monesti tiedostamattomat reagointimallit, jolloin mielikuvien ja assosiaatioiden ketjut yksittäisestä uutisesta tai artikkelista voivat lyhyessä ajassa johtaa todentuntuisiin johtopäätöksiin maailman tilasta tai ihmisluonnosta.

Jotta ilmastonmuutoksen laajakulmaobjektiivi ei muodostuisi ainoaksi näkövinkkeliksi maailmaan, on sen vastapainoksi hyvä keskittyä pieneen ja konkreettiseen. Välittömän kokemuksen tarkkailu on hyvin erilainen perspektiivi kuin ekologisten kriisien globaali ja tulevaisuuteen suuntautuva katse. Miltä tämä keho tuntuu juuri nyt? Missä kohtaa kehoa tämä tunne tuntuu? Millaista on hengittää tämän kokemuksen kanssa? Ahdistus, pelko ja suru tuntuvat usein fyysisessä kehossa kireytenä ja puristuksena, joten voi helpottaa jos antaa niille tilaa ja tunnustelee sitä laajempaa kokemuksen kenttää, jossa ne ilmenevät. Joskus tilannetta voi avata jo se, että muistaa huolestuttavienkin ajatusten olevan vain ajatuksia, jotka tapahtuvat osana laajempaa kokemusta – näköhavaintojen, tunneaistimusten ja kuultujen äänien yhteydessä.

Nykyajan viriketulvassa on suorastaan radikaali teko istua tekemättä mitään. Terveyskeskuksen odotusaulassa, bussissa tai kaupan jonossa on jo harvinaista nähdä jonkun vain olevan, ilman puhelinta tai kuulokkeita – odottamassa, matkustamassa, kokemassa maailmaa. Ranskalainen matemaatikko, fyysikko ja filosofi Blaise Pascal (1623–1662) on sanonut, että kaikki ihmiskunnan ongelmat johtuvat ihmisen kyvyttömyydestä istua hiljaa huoneessa itsekseen. Tämä on toki lähinnä aforistinen lausahdus, mutta siinä on jotain perääkin. En tarkoita, että ilmastonmuutoksen ongelmavyyhti ratkeaa sillä, että ihmiset istuisivat hiljaa paikallaan, vaikka tällaiseenkin toiveajatteluun törmää ajoittain. Sen sijaan ajoittainen uutistulvan ja levottomuuden katkaiseminen voi tuoda mielekkään tauon epätoivon ja ahdistuksen sävyttämistä ajatuksista, jotka ovat kaikille ilmastonmuutokseen vähänkään tutustuneille varmasti tuttuja.

Mielen rauhoittaminen on pitkäjänteisen muutostoiminnan kannalta hyödyllinen taito. Ilmastonmuutoksen herättämien tunteiden käsittely ja niiden kanssa oleminen ei tarkoita sitä, että olisi pyrittävä jotenkin tunteidensa herraksi. Kyse ei myöskään ole siitä, mikä perspektiivi on oikea tai väärä. Ennemminkin kyse on siitä, millaisten näkökulmien käyttäminen edistää omaa hyvinvointia ja toimintakykyä sekä arjessa että ilmastonmuutoksen vastaisen toiminnan parissa.

Tallennettu kategorioihin Blogi | Kommentit pois päältä artikkelissa Näkökulmien merkityksestä

Pressmeddelande: Protestaktioner för klimatet fredagen 30.11. på 11 orter

Hundratals människor samlas igen för att protestera för klimatet på fredag förmiddag 30.11 i Finland. Initiativet till evenemanget togs ursprungligen av den svenska skolflickan Greta Thunberg som i flera månader varje fredag har suttit utanför Riksdagshuset i Stockholm. Greta fortsätter tills Sverige lever upp till klimatpolitiken enligt Parisavtalet. Hon uppmanar människor överallt i världen att göra detsamma tills deras länder är på rätt väg mot en värld där klimatkrisens värsta konsekvenser ännu kan förhindras.

I Sverige ordnar Klimatsverige och Klimataktion 30.11 ett evenemang på över 60 orter i Sverige där man stöder Greta . Evenemanget påminner oss om klimatmötet som börjar i Katowice i Polen följande måndag och för fram ett krav på större ambition i förhandlingarna. På mötet i Katowice kommer länderna överens om hur Parisavtalet ska genomföras i praktiken, diskuterar anpassning till klimatförändringarna och finansiering av klimataktioner samt sätten att minska utsläppen på kort sikt.

Ilmastovanhemmat (Klimatföräldrar) och gruppen Perjantait Gretan kanssa (Fredagar med Greta) har tagit sig an det svenska uppropet och uppmanat finländare överallt i landet att delta. Det finns 11 orter som ordnar en stödaktion: Helsingfors, Åbo, Tammerfors, Uleåborg, Joensuu, Jämsä, Jyväskylä, Salo, Raumo, Rovaniemi och Isnäs. I Helsingfors svarade man på Gretas upprop första gången 21.9 och sedan dess har man suttit utanför riksdagshuset varje fredag kl. 9–12 och fortsätter åtminstone fram till riksdagsvalet i april. Lokala evenemang som sker fredagen 30.11 ordnas av miljöföreningar och olika medborgargrupper. I Jämsä står en grupp gymnasieelever bakom aktionen. Tiderna på evenemangen varierar beroende på ort, men i regel sitter man kl. 9-12.

I evenemangen deltar förutom hundratals enskilda människor också flera skolklasser. Vi som deltar i dessa aktioner delar oron över klimatförändringen, kravet på klimaträttvisa och viljan att öka medborgartrycket för att i snabb takt minska utsläppen. Finland måste avstå från fossila bränslen och minska på planerade skogsavverkningar så att avverkningarna inte omintetgör andra insatser för minskade utsläpp.

”Gretas exempel ska aktivera oss vuxna att agera. Klimatkrisen ska mötas och tystnaden kring den skall brytas”, säger Jaana Lahti från Ilmastovanhemmat (Klimatföräldrar).

Mer information

Arrangörerna för den nationella aktionen:
Pinja Sipari, tfn 050 461 76 78
Sampo Koistinen, tfn 044 051 3176
Jaana Lahti, tfn 050 5880861

Hela Finland sitter med Greta på Facebook https://www.facebook.com/events/328542217935131/

Arrangörerna för de lokala evenemangen kan nås via Facebook på länken ovan.

Tallennettu kategorioihin På svenska | Kommentit pois päältä artikkelissa Pressmeddelande: Protestaktioner för klimatet fredagen 30.11. på 11 orter